Tuula Sariola myöntää haamukirjoittajan käytön

Tuula Sariola ja toimittaja Ritva Sarkola löivät yhteen toisen nimen ja toisen kirjoitustaidon. Nyt naiset pyytävät anteeksi kustantamolta ja lukijoilta.

Tuula Sariola myöntää Gummeruksen tiedotteessa, että hänen ystävänsä, mäntyharjulainen toimittaja Ritva Sarkola on todellisuudessa kirjoittanut Sariolan nimellä julkaistut teokset.

- Olemme työstäneet kirjat yhteistyössä, joka on perustunut ystävysten väliseen sopimukseen. Kustannusyhtiö Gummerus ei ole ollut missään vaiheessa asiasta tietoinen, kertoo Tuula Sariola tiedotteessa.

Kirjojen tekijänoikeus- ja kustannussopimukset on tehty Gummeruksen ja Tuula Sariolan välillä.

-Minulla on hirveä olo siitä, että olen huijannut Gummerusta näin. Ja lukijoita. Olen kauhean pahoillani, pyydän kaikilta vielä anteeksi, Sariola sanoo.

Tuula Sariola kiisti ensin haamukirjoittajan käytön. Väitteen nosti julkisuuteen Myllylahti-kustantamon toimitusjohtaja Mauno Moilanen Kaleva-lehdessä toissa päivänä.

- Siinähän olisi mennyt Sarkolan elämäntyö hukkaan, jos kukaan ei olisi tuntenut kirjailijaa, Moilanen perustelee Helsingin Sanomissa paljastustaan.

Moilasen haastattelun jälkeen Ritva Sarkola vahvisti kirjoittaneensa teokset.

Miesvainaa jätti jälkeensä velat

Väitteiden mukaan Ritva Sarkola olisi alkanut kirjoittaa Tuula Sariolan nimellä pelastaakseen tämän pulasta. Tuula Sariola väitti omistavansa edesmenneen miehensä, kirjailija Mauri Sariolan kesken jääneen käsikirjoituksen. Silloin Sarioloiden perhetuttu Sarkola kirjoitti Murha Sammatissa -teoksen kahdessa viikossa.

Tuula Sariolan kustannustoimittaja Paula Pesonen sanoo, ettei minkäänlaisesta Mauri Sariolan keskeneräisestä käsikirjoituksesta ole ollut tietoa Tuula Sariolan aloittaessa uransa Gummeruksen kirjailijana. Myös Tuula Sariola kiistää keskeneräisen käsikirjoituksen olemassaolon.

Ritva Sarkola kertoo, että kaikki juontaa juurensa Tuula Sariolan taloudellisesta ahdingosta hänen miehensä Mauri Sariolan kuoltua vuonna 1985. Monin tavoin railakkaasti elänyt boheemi kirjailija jätti leskensä kontolle valtavat velat. Esimerkiksi Sarioloille rakas kesäpaikka Sammatissa oli joutua vasaran alle.

- Jotakin oli tehtävä, halusin auttaa Tupua. Niinpä löimme viisaat päämme yhteen, Sarkola kertaa parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Tuula Sariola vahvistaa, että kirjoittamisessa käytettiin apuna hänen nimeään ja Sarkolan kykyä kirjoittaa.

Sariola ja Sarkola ovat molemmat syntyneet vuonna 1941. He ovat olleet ystävyksiä 40 vuoden ajan. Sarkola oli myös Mauri Sariolan hyvä ystävä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat