Tuukka Raskilta suoraa puhetta NHL-tulevaisuudestaan – "Minusta tulee halpa maalivahti"

NHL:n tähtimaalivahti Tuukka Rask on valmis laskemaan palkkaansa runsaasti pystyäkseen jatkamaan uraansa Boston Bruinsissa. 

NHL:n ja Bostonin pitkäaikainen tähtivahti Tuukka Rask on tällä hetkellä ilman sopimusta. Lonkkaleikkauksesta toipuva suomalaistähti on yhä halukas jatkamaan NHL-uraansa, mutta vain yhdessä seurassa.

Koko NHL-uransa Bostonia edustaneen Raskin ensisijaisena toiveena on pelata tulevallakin kaudella Bostonin maalin suulla.

– Olen ollut niin onnekas, että olen ollut osa vain yhtä joukkuetta NHL:ssä. Minulle kyse on ylpeydestä edustaa vain yhtä joukkuetta. Minulla ei ole mitään syytä jahdata enää rahaa ja mennä johonkin muualle, Rask toteaa WEEI-radiokanavan haastattelussa.

Seitsemän miljoonan dollarin (noin 5,9 milj. euron) vuosipalkasta viime vuodet nauttinut suomalaisvahti on valmis laskemaan tulevaa palkkaansa jopa roimastikin, jotta pystyisi jatkamaan uraansa Bostonissa.

– Bruins ja Boston on kotini. Olen aina halunnut pelata täällä ja jäädä tänne, joten raha ei muodostu ongelmaksi. Kävin keskustelun GM Don Sweeneyn kanssa, ja minusta tulee heille halpa maalivahti.

– En etsi enää seitsemän miljoonan sopimusta. Haluan vain auttaa joukkuetta. Olen jo veteraanivahti ja nuoria maalivahteja on nousemassa esiin, joten mitä vain voin tehdä auttaakseni heitä, teen sen ja lopetan urani Bruinsissa.

34-vuotiaan Raskin ja Bostonin kausi päättyi pudotuspelien toisella kierroksella New York Islandersin käsittelyssä. Kauden jälkeen Rask paljasti menevänsä lonkkaleikkaukseen pelattuaan ensin pudotuspeleissä vamman kanssa. Suomalaisvahti uskoo olevansa jälleen pelikunnossa vuodenvaihteessa.

– Olen kunnossa luultavasti joulun tienoilla tai tammikuussa. Toivottavasti voin aloittaa luistelun puolentoista kuukauden päästä ja jatkaa siitä, jotta olen valmis tammikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat