Tuukka Raskilta paljastus tulevaisuudestaan jääkiekossa: "Se olisi minun tyylistäni"

Tuukka Rask oli uskollinen Boston Bruinsille – mitä NHL:n huippuseura merkitsee ex-huippuvahdille? 0:54
Tuukka Rask oli uskollinen Boston Bruinsille – mitä NHL:n huippuseura merkitsee ex-huippuvahdille?

NHL-maalivahti Tuukka Raskin tulevaisuus on alkanut nopeasti hahmottua sen jälkeen, kun joutui lopettamaan uransa kesken kuluvan kauden.

Raskin, 34, päätös kypsyi helmikuussa, kun hän oli yrittänyt vielä neljän ottelun verran paluuta kaukaloon viime kesänä tehdyn lonkkaleikkauksen jälkeen.

Tuosta hetkestä tähän päivään aika on mennyt Raskin mukaan nopeasti. Hän on viettänyt aikaa kotona, vienyt tyttöjään kouluun ja harrastuksiin – sekä miettinyt samalla hiukan tulevaakin.

Rask kertoo MTV Urheilun haastattelussa, että päätös 15 vuoden ja 564 NHL:n runkosarjaottelun upean uran päättymisestä kävi lopulta varsin helposti.

– Se oli toisaalta aika nopea päätös. Se ei vain kestänyt sitä päivittäistä kuormaa, minkä se olisi vaatinut. Kuntoutus meni hyvin, ja olihan se pitkä taival takaisin, mutta se tuntui tosi hyvältä, Rask sanoo lonkkansa tilanteesta.

– Sitten, kun alkoivat pelit ja jokapäiväinen rumba, niin ei se vain kestänyt sitä sillä tavalla kuin olisin halunnut. Toki olisin voinut sätkiä siinä vielä tuon muutaman kuukauden, mutta ei se olisi ollut sitten kenenkään edun mukaista. Se oli parempi sitten laittaa pillit pussiin, hän toteaa.

Rask tiesi hyvin leikkaukseen mennessään, ettei lonkka välttämättä ole enää pelikunnossa. Hän päätti kuitenkin kokeilla, ja on nyt sinut lopputuloksen kanssa.

– Näen sen sillä tavalla, että se oli ihan minun oma päätökseni. Ei se niin paha ollut, että minä en kerta kaikkiaan voi pelata. Se ei vain tullut siihen kuntoon, että olisin voinut pelata lähelläkään omaa tasoani.

– Olen sen verran hyvän ja pitkän uran saanut pelata, että en viitsinyt sitten tuhlata kaikkea ja heittää sitä pois. Monet roikkuvat mukana niin kauan, etteivät saa enää sopparia. Minulle ei käynyt sillä tavalla. Pääsin kokeilemaan ja totesin, ettei tämä ole sen arvoista enää elää noiden kipujen kanssa, ja päätin lopettaa, Rask kertoo tyynesti.

Uusi ura hahmottumassa

Vaikka NHL-uran päättymisestä on kulunut vasta reilut puolitoista kuukautta, Rask on jo ehtinyt miettiä seuraavia liikkeitään. Koko uransa Atlantin takana Boston Bruinsia edustanut maalivahti haluaa olla ihmisten parissa.

Keskustelut kotiseuran kanssa tulevasta roolista ovat jo varsin pitkällä. Bruins kaipaa Raskista nuoren polven pr-henkilöä, sillä seuran alumnitoiminnassa mukana olevat omat pojat alkavat olla jo 60–70-vuotiaita.

– Me olemme puhuneet siitä, mutta nimiä ei ole vielä paperissa. Todennäköisesti aika lähiaikoina, Rask toteaa tulevasta roolistaan.

– Ei minusta varmaan koutsia tule nyt ihan saman tien ainakaan. Tuollaista, että saa olla vähän mukana, käydä peleissä, pitää sponsorisuhteita yllä ja tavata ihmisiä. Se olisi minun tyylistäni, Rask pohtii.

Aivan täysin hän ei silti halua lopettamisen jälkeen tullutta vapaa-aikaansa vaihtaa toimistotyöhön.

– Pysyy vähän kiireisenä, muttei mitään kahdeksasta neljään toimistohommaa. On tässä paljon mentykin ja oltu pois kotoa, niin ihan kiva olla välillä kotonakin. Jotain pientä kevyttä hommaa, mutta ei mitään liian vakavaa.

Ilves saa vielä odottaa

Mahdollinen työ Bostonissa tarkoittaa samalla sitä, ettei SaPKossa kasvanut, mutta nuoresta asti Ilvestä edustanutta Raskia todennäköisesti nähdä aivan heti osaomistamansa tamperelaisseuran toimessa.

SM-liigan puolivälieräsarjaansa Kärppiä vastaan johtavan Ilveksen otteita hän on toki seurannut mielenkiinnolla. Uuden areenan ja vahvan runkosarjamenestyksen siivittämänä Tampereella eletään nyt vilkkailta kiekkokevättä miesmuistiin.

Sen enempää Rask ei ole ollut Ilveksen toiminnassa mukana.

– Toki luen päivityksiä koko ajan ja tosi innolla seuraan. Siellä on hirveä buumi päällä, ja toivottavasti pääsisin keväällä katsomaan jotain playoff-matsejakin, Rask sanoo.

– Tulevaisuudesta en osaa sanoa yhtään, että mihin se vie. Jos tämä Bruinsin toimistohomma ei toimi, niin ehkä minulla on sieltä joku toimistopaikka Ilvekseltä, hän naurahtaa.

– Me emme ole tehneet mitään pitemmän tähtäimen suunnitelmia perheen kanssa. Tässä me nyt olemme ainakin Bostonissa tämä seuraava lyhyt aika, mutta ei sitä tiedä, jos vaikka muutetaan Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat