Tutkimus: Suurin osa venäläisistä suhtautuu Suomeen myönteisesti

Valtaosa venäläisistä suhtautuu Suomeen myönteisesti, selviää Suomen ulkoministeriön ja Moskovan suurlähetystön teettämästä kyselystä.

Tutkimuksen mukaan yli kaksi kolmesta venäläisestä kertoo suhtautuvansa Suomeen myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Yhtä moni arvioi Suomen ja Venäjän suhteet normaaleiksi, hyviksi, ystävällisiksi tai rauhallisiksi.

Eniten Suomeen myönteisesti suhtautuvat nuoret, pitkälle koulutetut ja hyvätuloiset. Erityisen myönteisiä ovat moskovalaiset, joista lähes 90 prosenttia kertoo suhtautuvansa Suomeen hyvin.

Suomeen kielteisesti tai erittäin kielteisesti suhtautuu kymmenen prosenttia vastaajista. 16 prosenttia vastaajista arvioi Suomen ja Venäjän välit viileiksi tai jännittyneiksi.

Ainoastaan 0,2 prosenttia vastaajista kuvasi välejä vihamielisiksi.
Lähes puolet vastanneista määritteli Suomen puolueettomaksi tai liittoutumattomaksi. Seitsemän prosenttia vastanneista uskoo Suomen olevan Naton jäsen.

Eniten suhtautumista Suomeen huonontaisivat vastaajien mukaan Suomen liittyminen Natoon ja EU:n Venäjään kohdistamien pakotteiden kiristäminen.

Suomesta tulevat mieleen sauna, luonto ja hyvä elintaso 

Venäläisten mielikuvien muodostamiseen Suomesta vaikuttavat eniten Suomea käsittelevät televisio-ohjelmat, koulu ja oppikirjat, elokuvat, internet, sanoma- ja aikakauslehdet ja kirjallisuus, selviää tutkimuksesta.

Suomeen liittyvistä asioista useimmiten vastaajien mieleen nousivat sauna, pohjoinen sijainti, Helsinki, luonto ja hyvä elintaso.

Suomalaisesta yhteiskunnasta kärkeen nousivat vauraus, omanarvontunto, nykyaikaisuus ja innovatiivisuus, demokratia, sosiaalivaltio ja vapaus.

Vastaajista 40 prosenttia kertoi tietävänsä talvisodasta pääpiirteissään ja lähes joka kymmenes kertoi tietävänsä siitä paljon. Noin kolmannes venäläisistä ei ollut koskaan kuullut talvisodasta.

Selkeä enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, ettei Suomen ja Neuvostoliiton sotien muisto vaikuta suhtautumiseen Suomeen. Kahdeksan prosentin mielestä sodat vaikuttavat kielteisesti mielikuvaan Suomesta.

Kyselytutkimukseen vastasi kesällä 1 600 ihmistä eri puolilta Venäjää. Mielipidemittaus teetettiin venäläisellä Levada-keskuksella.

Lue myös:

    Uusimmat