Mainos

Tutkimus paljasti uusia yllättäviä puolia värinäöstä!

Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan ihmiset eivät näe asioita samanvärisinä. Mikä on yhdelle punainen, saattaa olla toiselle sininen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset eivät näe asioita samanvärisinä. Yleisesti ajatellaan, että esimerkiksi mansikka ja veri ovat punaisia. Joillekin punainen saattaa näyttäytyä sinisenä.

Tämä kävi ilmi apinoille tehdyissä kokeissa. Ilmeisesti ulkoinen maailma muokkaa sitä, miten värit havaitaan. Asiantuntijat uskovat, että vaikka vastasyntyneiden ihmisten aivot käyttäytyvät samalla tavalla, hermosolut eivät vastaanota värejä ennalta määrätyllä tavalla.

Washingtonin yliopistossa tehdyissä kokeissa apinoihin ruiskutettiin ihmisen geeniä, jonka seurauksena ne näkivät punaisen värin yhtä hyvin kuin vihreän ja keltaisen. Vaikka apinoiden aivot eivät ole geneettisesti ohjelmoitu vastaanottamaan punaisia signaaleja, ne pystyivät näkemään neljän kuukauden päästä maailman täysissä väreissä.

Tutkimustuloksista voi olla vielä hyötyä värisokeudesta sekä silmänpohjan rappeumasta kärsiville. Apinoihin ruiskutettiin ihmisen geeniä, joten sama tekniikka voisi toimia myös ihmisillä.

Erilaisista väriaistimuksista huolimatta sävyt herättävät ihmisissä samoja tuntemuksia. Sinisellä värillä on rauhoittava vaikutus, koska verkkokalvoon osuvan valon aallonpituus on lyhyt. Keltaisessa, oranssissa ja punaisessa esiintyvät pidemmät aallonpituudet saavat ihmiset varautuneemmaksi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.