Helsingin yliopistossa valmistuneessa tutkimuksessa todettiin, että englanninbulldoggit kärsivät niin yleisesti tuki- ja liikuntaelinten sairauksista, että jalostusvalinnat eivät todennäköisesti riitä muuttamaan rotua terveemmäksi.
Lisäksi englanninbulldoggit kuuluvat niihin rotuihin, joilla on todettu DVL2-geenivirhe. Se vaikuttaa muun muassa englanninbulldoggien, ranskanbulldoggien ja bostoninterriereiden ulkomuotoon ja aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Geenivirhe on jalostuksen aiheuttama.
– Tässä tutkimuksessa oli mukana 28 englanninbulldoggia. Niistä ei löydy niin paljon terveitä koiria, että ilman roturisteytyksiä päästäisiin terveempään kantaan. Koko rotu on siinä jamassa ja koirat ovat niin moniongelmaisia, Helsingin yliopiston pieneläinradiologian dosentti Anu Lappalainen tiivistää nyt julkaistut tutkimustulokset.
Tutkituilla koirilla oli aiemmin julkaistuissa tutkimuksen osissa paljon ongelmia hengityksen ja ihon kanssa. Niissä selvitettiin ihon lisäksi, brakykefalian eli lyttykuonoisuuden tasoa, hengitysteiden kuntoa ja koirien selviämistä kävelytestistä.
– Englanninbulldoggeilla oli kaikissa osa-alueissa paljon ongelmia. Iho-ongelmien määrä yllätti. Lisäksi niillä on hammas- ja silmäongelmia, useilla katkeilevat polven ristisiteet ja lisäksi esiintyy vakavia hengitysongelmia, Lappalainen luettelee.
Ihmisellä laskettaisiin kehityshäiriöiksi
Mikäli ihmisellä olisi vastaavia ongelmia ja kehitysmuutoksia, niitä pidettäisiin kehityshäiriöinä. Englanninbulldoggeilla ne nähdään rotuominaisuuksina, vaikka rotumääritelmä ei edellytä vastaavia piirteitä. Helsingin yliopiston tutkimuksen viimeisessä eli nyt valmistuneessa osassa todettiin yli puolella tutkituista englanninbulldoggeista lonkissa vakavia ongelmia ja 80 prosentilla epämuodostumia nikamissa. Kaikkiaan luuston ongelmat olivat yleisiä.