Tutkija: Terroristeilla vaikeaa Marokossa, siksi ulkomaat houkuttelevat

Useissa Euroopassa tapahtuneissa terroriteoissa tekijät ovat paljastuneet marokkolaislähtöisiksi. Ruotsalaisen terrorismitutkijan Magnus Ranstorpin mukaan tuo kertoo paradoksaalisesti siitä, että terroristeilla on ollut heikko menestys Marokossa.

Vaikea tilanne kotimaassa on saanut Marokon jihadistit suuntaamaan huomionsa Eurooppaan, Magnus Ranstorp arvioi.

– Mitä ahtaammalla nämä ryhmittymät ovat Marokossa, sitä enemmän ne pyrkivät aktivoitumaan maanpaossa esimerkiksi Espanjassa.

Eurooppaan siirtyneet jihadistien marokkolaiset avainhenkilöt toimivat Ranstorpin mukaan magneetteina: he pyrkivät löytämään maanmiehiään uudessa kohdemaassaan.

Ruotsalaistutkija korostaa, että tärkeä portti Marokon islamisteille Eurooppaan ovat Espanjan erillisalueet Ceuta ja Melilla. Ne sijaitsevat Afrikan puolella Marokon rannikolla.

– Siellä on itse asiassa kaikki tarvittavat ainekset uusien terroristien rekrytoinnille. Sosioekonomisesti syrjäytyneet ja eristämisen kohteeksi joutuneet (marokkolaiset) ovat otollinen kohde.

Toinen turvallisuusviranomaisten luupin alla tiiviisti Espanjassa oleva alue on Katalonian Barcelona sekä sen lähiseudut.

"Marokkolaisten osuutta helppo liioitella"

Vaikka Euroopassa tapahtuneiden iskujen uutisista voisi toisin päätellä, Marokossa viranomaiset näyttävät menestyneen terrorismin vastaisessa työssä.

Maassa ei ole ollut ison mittakaavan terrori-iskua sitten vuoden 2011. Tuolloin itsemurhaiskijän pommi tappoi 17 ihmistä Marrakeshissa.

Espanjalainen terrorismin tutkija Jose Maria Gil sanoo, että Marokon ja Espanjan poliisin yhteistyö on ollut erittäin tiivistä Madridissa 2004 tapahtuneen junaiskun jälkeen.

– Kun marokkolaisia on osallisina jossakin hyökkäyksessä, syylliset ja kokonaiset terroristisolut löytyvät verraten nopeasti. Seurannassa on suuri määrä ihmisiä, joilla voisi olla iskuaikeita.

Ranstorpin mukaan marokkolaisten roolia ja osuutta Euroopan terrorismissa on helppo sortua liioittelemaan. Hän muistuttaa, että Euroopan terroristit ovat lähtöisin monesta eri maasta. 

Lue myös:

    Uusimmat