Mainos

Turvapaikanhakijan henkilöllisyyden selvittäminen vaikeaa

Turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyden selvittäminen on työlästä, selviää Poliisiammattikorkeakoulun ja Raja- ja merivartiokoulun yhteistutkimuksesta.

Selvityksestä käy ilmi, että esimerkiksi alkuselvitykset tuottavat harvoin täyttä varmuutta hakijan henkilöllisyydestä tai matkareitistä.

Turvapaikkaprosessi alkaa poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemillä alkuselvityksillä hakijan henkilöllisyydestä, maahantulosta, matkareitistä ja perhesuhteista. Poliisi ja Rajavartiolaitos tekevät yhteistyötä Maahanmuuttoviraston, Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion ja vastaanottokeskusten kanssa.

Hollannissa turvapaikkatutkinta saman katon alla

Tutkimuksessa haastateltujen viranomaisten mukaan yhteistyössä on kehitettävää, jotta alkutiedot palvelisivat turvapaikkapäätöstä parhaalla mahdollisella tavalla eikä päätös venyisi.

– Hyvänä käytäntönä voisi mainita esimerkiksi Hollannissa käytössä olevan mallin, jossa turvapaikkatutkintaa tekevät viranomaiset työskentelevät yhteisissä yksiköissä. Suomessa Poliisihallitus ja Maahanmuuttovirasto tekevät parhaillaan yhteistyötä turvapaikkaprosessin tiivistämiseksi, tutkija Sanna-Mari Kuoppamäki sanoo.

Rinnakkaisrikollisuutta vaikea todeta

Turvapaikan hakemiseen saattaa liittyä rikollisuutta, kuten laitonta maahantuloa ja ihmiskauppaa, jota tutkimuksessa haastatellut viranomaiset pitivät vaikeana todeta.

– Tutkimuksessa haastatellut poliisit toivat ilmi huolensa ihmisoikeuksien toteutumisesta, sillä esimerkiksi turvapaikan hakemisen taustalla olevaa ihmiskauppaa voi olla vaikea tunnistaa.

Turvapaikanhakijoiden määrä on ollut Suomessa kasvussa 2000-luvulla.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.