Turun iskussa kuolleen 30-vuotiaan naisen pikkuveli: "Ei pysty sanoin kuvailemaan miltä tämä tuntuu"

Turun puukkoiskusta on tänään kulunut kaksi vuotta. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran heti iskun jälkeen.

Turun iskussa kuolleen naisen pikkuveli ei pysty sanoin kuvailemaan sitä, miltä tuntuu joutua näin lähelle terroristista tekoa.

– Olen aina tuominnut terrori-iskut ja pitänyt niitä kamalina tekoina. Olen kuitenkin ajatellut, että ne tapahtuvat kaukana ja muille ihmisille.

– Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan miltä tuntuu, kun se osuu omalle kohdalle, nimettömänä pysyttelevä mies kertoo MTV Uutisille.

Mies kuuli eilen iltapäivällä Turun iskusta uutisista. Vielä tuolloin hän ei osannut aavistaa, miten lähelle se häntä osuikaan.

– Ajattelin heti, että nyt terrori-isku tapahtui sitten Suomessa. Se ei tuntunut normaalilta väkivallan teolta. Olin jo aikaisemmin sanonut, että on vain ajan kysymys, kun Suomessa sattuu jotain.

MTV Uutiset haastatteli sairaalassa Hassan Zubieria, joka yritti auttaa Kauppatorilla kuollutta naista:

Turun puukotuksessa kuollutta empimättä auttanut ruotsalaismies MTV:lle: "Sadat suomalaiset ovat ottaneet yhteyttä ja halunneet kiittää"

Isä ilmoitti suru-uutisen

Mies sai perjantaina alkuillasta soiton isältään, joka kertoi Turussa asuneen isosiskon kuolemasta.

Tekijä oli hyökännyt 30-vuotiaan naisen kimppuun takaapäin ja puukottanut häntä useamman kerran selkään. Nainen oli Turun iskun ensimmäinen kuolonuhri, joka kuoli jo Kauppatorille.

Naisen perhe ja läheiset ovat surun murtamia.

– Ei tätä usko vielä millään todeksi, pikkuveli sanoo surullisena.

Naisella ei ollut lapsia.

Suomi ei tunnu turvalliselta

Tällä hetkellä tiedetään, että iskusta epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen oli hakenut turvapaikkaa Suomesta. MTV:n tietojen mukaan hän ei ollut sitä saanut.

Tieto epäillyn taustasta ei ole muuttanut siskonsa menettäneen miehen ajatuksia turvapaikanhakijoista.

– Ajattelin jo silloin, kun turvapaikanhakijoita rupesi tulemaan Suomeen paljon, että siitä seuraa jotain pahaa. Joukossa on aina vaarallisia ihmisiä. Ja nyt se sitten tapahtui.

Nuori mies on pettynyt siihen, miten Suomen pääministeri Juha Sipilä on kommentoinut Turun iskua.

– Hän korostaa koko ajan, että tämä on yksittäistapaus eikä tarvitse pelätä. Miten hän voi sanoa niin? Ei terroristien kohdalla voi puhua yksittäistapauksista, kun iskuja tapahtuu jatkuvasti jossain päin.

– Minä en ole pitänyt enää hetkeen Suomea turvallisena paikkana. Ei täällä ole turvallista, kun tällaista voi tapahtua keskellä päivää torilla, aivan järjetöntä teurastusta.

Miehen mukaan hänelle ja muille uhrin läheisille ja perheenjäsenille on tarjottu kriisiapua tapahtuneen jälkeen.

*Juttuun muutettu uhrin ikä 21.8. kello 19:15. Jutussa luki aiemmin uhrin olleen 31-vuotias, mutta toimituksen myöhemmin saamien tietojen mukaan hän oli kuollessaan 30-vuotias.

Ambulanssihenkilökunta hoiti haavoittuneita Turussa 0:35

Silminnäkijän video Turun tapahtumista 0:11

Lue myös:

    Uusimmat