Isosaaren turkistila Kälviän Ruotsalossa on tarkoin varjeltu – koronalta. Toimittaja ja kuvaaja pääsevät vain muutaman kymmenen metrin päähän kasvomaskin kanssa, sisään menevät vain työntekijät vahvemmalla suojauksella.
– Tätä se on yhä, koronan vuoksi, pahoittelee tarhaaja Jari Isosaari.
Hän on kolmannen polven tarhaaja, pihalla häärii jo mahdollinen neljäs tarhaajapolvi. Juuri nyt ei kuitenkaan tulevaisuudesta osaa sanoa mitään, sillä korona ja sota ovat suistaneet turkistilat pitkäkestoiseen ahdinkoon.
– Töitä tehdään vielä normaalisti, mutta turkistarhaajan kannalta hintataso tällä hetkellä on auttamatta liian alhainen. Tällä tavoin ei pysty enää kauan pyörittämään, sanoo Jari Isosaari.
Syy ei löydy markkinoilta: Isosaaren mukaan turkisten kysyntä ja käyttö ei ole kadonnut mihinkään. Maailmantilanne sen sijaan on sotkenut kaupan.
– Korona on ollut Kiinassa nyt kolmatta vuotta ja Kiina on kuitenkin päämarkkina. Se on ollut lock downissa koko ajan. Sitten tuli sota, joka vei vielä ison markkinan eli Venäjän pois kokonaan.
Kauppa seisoo, laskut juoksevat
Varastot pullistelevat tällä hetkellä turkiksia, mikä on laskenut hintoja. Tähän tilanteeseen tuli yllättävä valon pilkahdus syksyn huutokaupasta. Minkin osalta kauppa kävi hyvin ja hintakin nousi. Se ei kuitenkaan korjaa tilannetta, jossa takana on jo seitsemän laihaa vuotta.
– Se on tässä ehkä se poikkeama, että vaikea aika on kestänyt niin pitkään. Ja nyt ihan selkeää näkymää jatkoon ei tahdo olla, kertoo Pohjois-Suomen Turkiseläinten Kasvattajat ry:n puheenjohtaja Esa Rantakangas.
Kun tiloilla tehdään töitä yhä kasvavien kustannusten kanssa, näkymä ei houkuttele. Rehun ja energian hinta nousee, kuluja syntyy vaikka tuloja ei olisi. Rahoittajatkin katsovat omaa etuaan. Toisaalta - turkistiloilla on menossa sama trendi kuin maatiloilla yleensäkin.
– Pienet tarhat häviävät ja jäljelle jäävät isot. Sekin laskee tilojen lukumäärää.
Tilojen määrä putoaa kymmenekseen
Turkistarhojen määrä on romahtanut Suomessa 1980-luvulta lähtien noin kymmenesosaan. Tuolloin turkistarhoja oli Suomessa 5500, viime vuoden lopussa jäljellä oli runsaat 580. Tämän vuoden alkupuoliskolla lopettaneita on jo kymmeniä, eikä ennuste näytä paremmalta.
– Veikkaan että nyt vuodenvaihteessa mennään joko siihen viiteensataan, jos ei sitten alle, arvioi Rantakangas.
Hän on toiminut alalla pitkään. Omalla tarhalla on myös ulkopuolista työvoimaa.
– Se painaa vaakakupissa, eikä haluja ole lopettaa. Moni pohtii tuotannon supistamista tai niin sanotun kesantovuoden pitämistä, kertoo Rantakangas.
Hän kuvailee jäljellä olevia turkistarhaajia kovan koulun käyneiksi sinnittelijöiksi, joille lopettamispäätös on ison kynnyksen takana.
– Jäljellä on enää aika lailla maailman kovettamat kaverit. Että ei tästä enää ihan helposti vähennetä, naurahtaa Rantakangas.
Jokainen joutuu silti törmäämään faktoihin, jos tilanne maailmalla ei muutu.
– Talouden lainalaisuudet ovat selvät. Jos ei yritys tuota voittoa, niin ennen pitkää se loppuu, muotoilee Rantakangas.
Isosaaren turkistilalla Ruotsalon kylällä 17-vuotias Niilo-poika on syyslomalla. Ja tuttuun tapaan töissä turkistilalla. Hän olisi neljännen polven turkistarhaaja, jos päättää jatkaa tilaa.
– Olen kyllä miettinyt, että jatkanko hommaa sitten. Sen tulevaisuus näyttää, nyt on vielä opinnot kesken. Sitten katsotaan mitä tehdään, kuvailee Niilo Isosaari.
Hän toivoo turkisalalle parempia näkymiä: sodan ja koronan katoamista näköpiiristä.
– Ei se auta kuin vain luottaa siihen, että tilanne paranisi pikkuhiljaa.
