Turisteja kiinnostaa aktiiviloma Suomen luonnossa

Julkaistu 25.05.2004 20:29(Päivitetty 26.05.2004 19:39)

Ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu kasvaa 3-4 prosenttia vuosittain.

Ulkomaisia turisteja houkutellaan Suomeen yhä enemmän aktiivilomalle luontoon. Näin voi päätellä Helsingissä parhaillaan käytävän Purpuri-matkailutapahtuman perusteella.

Matkailun edistämiskeskuksen MEK:n ylijohtaja Jaakko Lehtonen kertoo, että aktiivilomalla halutaan esimerkiksi pyöräillä, patikoida ja meloa.

- Aasialaisia kiinnostaa vielä talvi, revontulet ja lumi. Jonkun verran on kysytty myös erikoisia majoitusmuotoja. Erityisiä uusia toiveita ei ole havaittu, tarjonta sinänsä on kohtuullisen kohdallaan, hän summaa.

Myös kylpylät tuntuvat kiinnostavan ostajia. Kohteen vetovoimaisuutta lisäisi selkeästi se, jos markkinoituun kohteeseen olisi suora reittilento. Lisää myyntiponnistuksia Lehtonen suuntaisi etenkin saariston markkinointiin. Haavoittuvan saariston tuotteistamisessa täytyy kuitenkin edetä varovasti, jottei alueen luontoarvoja ryvetetä.

- Saaristo on ainutlaatuinen juttu, jota ei tarvitse rakentaa -se lähtee alkuperäisestä ja aidosta. Tuotetarjonta vaan on kovin vaatimatonta, Lehtonen valittelee.

Matkailu myötätuulessa

Ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu kasvaa noin 3-4 prosentin vuosivauhtia. Näkymät ovat Lehtosen mukaan positiivisessa myötätuulessa, mutta mitään yllättävää ryntäystä ei ole tiedossa.

Finland Purpuri on matkailualan myyntitapahtuma, jossa ulkomainen ostaja ja suomalainen matkailutuotteen myyjä kohtaavat kaupantekomielessä. Tällä kertaa paikalla oli parisataa ulkomaista matkanjärjestäjää ja matkatoimistojen edustajaa kaikkiaan 28 maasta. Suomalaisia myyjiä paikalla oli noin 150.

Erityisen hyvin edustettuina olivat tänä vuonna Kiina, Venäjä, Ranska, Saksa, Britannia ja Italia. Purpurin ideaan kuuluu, että ostajat tekevät myös tutustumismatkoja eri kohteisiin. Matkat ovat tärkeitä etenkin uusille ostajille.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa