Turengin turmatunneli on huolettanut paikallisia jo pidempään, ollut vaarallinen paikka jo vuosia – viikonlopun pyöräonnettomuudessa kuoli iäkäs mies

Janakkalan Turengissa viime viikonloppuna sattunut kuolemaan johtanut polkupyöräonnettomuus on herättänyt keskustelua tunnelin vaarallisuudesta. Kaksi polkupyöräilijää törmäsi toisiinsa ja iäkäs mies kuoli vammoihinsa. Paikan riskialttius ei ole ollut paikkakunnalla salaisuus.

Onnettomuus sattui Turengin rautatieaseman alikulkutunnelissa. Tutkinnanjohtajan mukaan onnettomuus ei ole ainoa laatuaan paikalla, vaikka kuolemia ei tiedetä aiemmin aiheutuneen.

Nyttemmin Helsingissä asuva, mutta Turengista kotoisin oleva Veli-Pekka Rautava kertoo MTV Uutisille, että hänellä on vaaranpaikoista myös omakohtaista kokemusta, sillä hän kulki tunnelin läpi kouluun päivittäin nuoruusvuosinaan.

– Pienenä olin tilanteessa, kun isäni kanssa ajettiin tunnelissa ja vastaan tuli kovaa toinen pyöräilijä väärällä puolella. Muistaakseni myös äitini on auttanut toista kyläläistä, joka on kaatunut tunnelin suulla, hän kertoo.

Hän kertoo myös erään vanhemman sukulaisensa pelkäävän tunnelista kulkemista.

Kova vauhti ja huono näkyvyys yhdistyvät

Rautavan mukaan alikulkutunnelin suurimmat riskit koskevat sen huonoa näkyvyyttä ja kapeassa tunnelissa pyöräilemisen nopeutta.

Hän kertoo, että tunnelin toisessa päässä tie haarautuu melko jyrkästi, minkä vuoksi tunneliin tulija ei näe, onko sieltä tulossa joku. Itäpuolella taas on melko jyrkkä alamäki, jonka vuoksi idästä tulevan pyöräilijän vauhti voi kiihtyä kovaksikin. Joku voi haluta kiihdyttää, jotta alamäessä kerätyillä vauhdeilla pääsisi länsipuolen loivan ylämäen ylös.

– Siitä saa oikein kunnon vauhdit, Rautava kommentoi.

Tämä on Rautavan mukaan vaarallinen yhdistelmä, sillä tunneli itsessään on varsin kapea.

"Olisi mukavaa, että tälle tehtäisiin jotain"

Rautava kertoo, että uutinen traagisesta onnettomuudesta tunnelissa nosti aiemmat tapahtumat mieleen.

– Tämä on ollut aikaisemmin tiedossa. Olisi mukavaa, että tälle tehtäisiin jotain tehokasta, hän pohtii. Että otettaisiin oppia.

Tunnelin turvallisuutta on hänen käsityksensä mukaan yritettykin parantaa. Sen länsipuolen tienhaarassa on kolmio varoittamassa tunneliin tulijoita ja länsipuolelle on myös tehty kavennus, jonka tarkoituksena on ilmeisesti ohjata tunneliin ajavia pysymään omalla kaistallaan. Rautava uskoo, että muutoksilla on pyritty reagoimaan tunnelin ongelmiin.

Rautava korostaa, että uskoo kuntapäättäjien pyrkivän jatkamaan tilanteen ratkaisemista. Hän toteaa, että isommat ratkaisut voivat olla kalliita, mutta uskoo jotain olevan tehtävissä onnettomuuksien välttämiseksi jatkossa.

Hämeen Sanomat uutisoi, että tunnelin vaarallisuus tullaan ottamaan esille tänään teknisen lautakunnan kokouksessa.

Lue myös:

    Uusimmat