Tuomas Virkkusen näkökulma: ”Edes Tottenham ei tätä johtoa sentään onnistu sössimään, eihän?”

Maineikkaan keltamustan seinän (Dortmundin ja samalla Euroopan isoimman fanipäädyn) edessä Lucien Favren ryhmän täytyy onnistua täydellisesti, jotta se kykenee nousemaan sillasta, kirjoittaa C Moren jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen.

Tottenhamin 3-0-johto takaa sille loistavat saumat tiistai-illan peliin. Yksikin loppuun asti viety vastaisku ja vierasmaalin myötä ottelupari on viimeistään naulattu. Kotijoukkue Dortmundin kannalta epävarmuutta nousuun luo entisestään täysin penkin alle mennyt vuosi.

Die Schwartzgelben on ollut kuin eri joukkue alkukauteen vertailtaessa. Silloin tosin kaikki kulki kuin unelmissa. Favren keltamustat olivat saksalaisten fussballgottien suojeluksessa ja voittivat pelejä ajoittain onnekkaastikin.

Tietenkään pelkän onnen vuoksi Dortmund ei ole kiikutellut Bundesliigan piikkipaikalla, mutta koko syksyn aikana Dortmund onnistui tekemään maaleja paljon enemmän kuin mitä joukkueen maaliodottama ottelua kohden antoi ymmärtää.

Toisaalta Favren uran aikana hän on onnistunut maksimoimaan tehot muissakin koutsaamissaan seuroissa.

Talvitauon jälkeen palapeli on alkanut murtua. Suurimpina syinä ovat olleet loukkaantumiset. BVB:n materiaali on kuitenkin rajallinen, eikä sillä riitä hyökkäys- eikä puolustuspäähän yhtä laadukkaita korvaajia kuin poissaolevat pelaajat.

Lisäksi joidenkin pelaajien, kuten huikean läpimurtonsa tehneen Jadon Sanchon, tämänhetkiset peliesitykset huutavat lepovuoroa, mutta niitä ei Favre paljon ole antanut.

Dortmund-fanit ovat antaneet lokaa sveitsiläisen niskaan siitä, että hän on naiivisti peluuttanut samaa 4-2-3-1-ryhmitystään koko ajan, vaikka selvästikään poissaolojen karttuessa ykkösmiehistön paikoille ei ole ollut yhtä laadukkaita korvaajia.

Shinji Kagawasta luopuminen myös kesken kauden on osoittautumassa kohtalokkaaksi virheeksi.

Helmikuun aikana Dortmund voitti kuudesta ottelustaan yhden, tippui Saksan cupista Bremenille, on menettänyt karkumatkansa Bundesliigan kärjessä ja romahti Wembleyllä Tottenhamille. Kaikki alkukaudella saavutettu hyvä uhkaa haihtua muutamissa viikoissa ilmaan.

Dortmundin onni on se, että tänään on vastassa joukkue, joka kykenee klassisesti pupeltamaan legendaarisella tavalla. Edes Tottenham ei tätä johtoa sentään onnistu sössimään, eihän?

Mestarien liigan ottelut ja studiot tällä viikolla:

Tiistai:
Jalkapallostudio klo 21.00 C More Sport 1 ja mtv.fi
Dortmund – Tottenham klo 21.55 C More Sport 1
Real Madrid – Ajax klo 21.45 C More Sport 2

Keskiviikko:
Jalkapallostudio klo 21.00 C More Sport 1 ja mtv.fi
PSG – Manchester United klo 21.55 C More Sport 1
Porto – AS Roma klo 21.45 C More Sport 2

Kaikki Mestarien liigan ottelut suorana ja suomeksi selostettuna vain C Moressa. Lue lisää tästä.

Lue myös:

    Uusimmat