Tunteja ojassa avuttomana maannut hevonen saatiin pelastettua, kun samassa aitauksessa ollut aasi hälytti isännän apuun huutamalla

Tunteja ojassa avuttomana maannut hevonen saatiin pelastettua, kun samassa aitauksessa ollut aasi hälytti apua.

Erikoinen episodi sattui tänään iltapäivällä Vihdissä. Asiasta tiedottavan pelastuslaitoksen mukaan hälytys ojassa pulassa olevasta hevosesta tuli 16.18. Ei tosin aasilta, vaan ilmeisesti tilanomistajalta.

Aasi oli tarjoillut apuaan sen sijaan jo aiemmin, kun se oli huutanut aitauksessaan niin, että tilanomistaja oli kiinnittänyt asiaan huomiota. Asiaa tarkemmin tutkailtuaan tilanomistaja oli todennut, että aitauksessa aasin kanssa ollut hevonen oli päässyt aitauksesta ulos ja kaatunut mutaojaan.

Pelastuslaitos kutsuttiin paikalle, sillä hevonen oli väsynyt, eikä päässyt ojasta ylös omin avuin. Eläin makasi ojassa selkäänsä myöten.

Pelastuslaitoksen mukaan pintapelastaja pujotti nostoliinat hevosen alta ja se nostettiin ylös usean henkilön voimin. Omille jaloilleen hevonen pääsi pienen lepäämisen ja kuivaamisen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat