Joulu on jo ovella, mutta lumitilanne näyttää monissa paikoissa varsin surkealta. Pekka Pouta ei aivan lupaile hankien puolesta jouluista ihmemaata, mutta kaikkea toivoa ei suinkaan kannata vielä heittää, sillä perjantaina säähän on luvassa muutos.
Keskiviikko on viikon sateisin ja lämpöisin päivä etelässä. Myös ainakin seuraavat kaksi päivää pysytellään suurimmassa osassa Suomea plussan puolella ja kinokset saavat kyytiä. Osaan Suomea on annettu jopa tulvavaroitus, kun hankien sulamisvedet ja vesisateet eivät pääse liikkumaan jäisistä viemäreistä.
Lue myös: Sään kuukausiennuste on vielä harvinaisen epäselvä: "Siellä voi olla lauhaa tai paukkupakkasta"
– Puoleen ovat hulahtaneet ne 50 sentin hanget. Ne ovat painuneet kasaan ja sulaneet. Lumi on tukkinut viemärit ja se on ollut takana tässä kaupunkitulva-varoittelussa. Jos sulamisvedet jäävät lillumaan, alikulut voivat mennä ajokelvottomiksi.
"Älkää nyt heti kaatuko"
Nollan ja pakkasen väliä sahannut lämpötila on tehnyt viikosta poikkeuksellisen liukkaan. Huonosta ajokelistä on varoiteltu jo eilisestä lähtien. Pouta kehottaa varovaisuuteen myös jalkakäytävillä. Nastakengät tulevat tarpeeseen ainakin Etelä-Suomessa.
Lue myös: Ajokeli on tällä viikolla petollisen liukas – meteorologi vinkkaa parhaan päivän lähteä joulun menoliikenteeseen
– Älkää nyt heti kaatuko. Kaikki hiekoitushiekka on painunut jään sisään, pinta on kova ja liukas ja siinä päällä on vettä. Minusta pahin keli jalankulkijalle Etelä-Suomessa tänä talvena. Moni saattaa ajatella, ettei viitsi enää laittaa nastoja kenkiin, että olisi niin sulaa. Jossain voi olla, sitten kävelet reippaasti jäälle, minkä päällä on vettä ja sitten on polireissu joulun alla. Ei kiva, Pouta varoittaa.