Tukholman eteläpuolella ammuskeltiin autosta – viaton teinityttö sai luodista osuman ja kuoli

Rikolliset joutuvat odottamaan vankilaan pääsyä Ruotsissa – tästä syystä vankilat länsinaapurissa ovat täyttyneet 6:05
Rikolliset joutuvat odottamaan vankilaan pääsyä Ruotsissa – tästä syystä vankilat länsinaapurissa ovat täyttyneet

Vuonna 2007 syntynyt 12-vuotias tyttö sai luodista ja kuoli saamiinsa vammoihin viime yönä Norsborgissa Botkyrkan kunnassa Tukholmasta etelään, kertoo Expressen. Tapauksesta on aloitettu murhatutkinta, vaikka lehden tietojen mukaan tyttö ei ollut ampujan kohteena.

Välikohtausta tapahtui Shell-huoltoaseman ja McDonald'sin edustalla aamukolmen jälkeen. Toisen ruotsalaislehden Aftonbladetin mukaan Shellin edustalle ajoi auto, jonka avonaisesta ikkunasta alettiin ampua. Aftonbladet kertoo aseessa käytetyn luodin olleen kulunut, mikä voi selittää sen kohtalokkaan suunnanmuutoksen. Tyttö kiidätettiin sairaalahoitoon, jossa hän kuoli vammoihinsa tänä aamuna.

Lehden haastattelemien silminnäkijöiden mukaan rikospaikalla oli yhä lukuisia tapauksen silminnäkijöitä poliisin jututettavana. Tukholman poliisin mukaan ketään ei ole vielä otettu kiinni tapauksen johdosta.

Yksi alueen asukkaista kertoo Expressenille luulleensa ammuskelua ilotulitteiden ampumiseksi.

– Tämä on kauheaa. Ajattelen omia lapsiani, joille voisi täällä käydä aivan samoin, mies kertoo.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa silminnäkijöiden jututtamisella sekä valvontakameranauhojen läpikäymisellä.

Lue myös:

    Uusimmat