Kirjailija Annika Grahn ei tuntenut Tuija Piepposta juuri ollenkaan, kun hän aloitti Piepponen? Piepponen! -kirjan kirjoittamisen. Teos ilmestyi vuonna 2007.
− Kirjaa tehdessäni kävin läpi huomattavan arkistollisen Piepposesta kirjoitettuja lehtijuttuja. Hämmästyksekseni ne olivat kaikki melkein toistensa kopioita.
Piepposesta on varmasti käytetty positiivisuutta kuvaavia määreitä enemmän kuin kenestäkään muusta julkisuuden henkilöstä.
− Jos lehtiä on uskominen, Piepponen on muun muassa ikipirteä ilopilleri, ilon lähettiläs, superhauska energiapakkaus, huvittava nainen ja (henkilökohtainen suosikkini) pieni punainen naurava mytty!
Julkisuudessa Piepposesta on kuitenkin esitetty hyvin yksiulotteinen kuva.
− Taiteilijan mukaan se on ennen kaikkea median ansiota. On jännää, miten kaikki vähän painavampi sanottava, kuten luentojen teemat, teatterityöt ja vakavat yhteiskunnalliset aiheet, jotka haastattelutilanteissa ovat tulleet esiin, ovat lopulta päätyneet toimittajan delete-nappulan alle. Toki Piepponen on harvinaisen positiivinen ihminen, mutta se on vain puolet totuudesta.
Annika Grahn kirjoittaa Piepposesta julkisuuskuvan takaa. Työn aikana naurua piisasi.
− En muista nauraneeni samalla tavalla kuin pikkutyttönä. Muistiini on jäänyt myös se, kuinka kerran puhkesin Piepposen ateljeessa kyyneliin katsellessani hänen tauluaan. Nauru ja itku ovat hämmästyttävän lähellä toisiaan.
Grahn sanoo noukkineensa Tuija Piepposelta omaan elämäänsä viisauden.
− Eleganssi, vaikkapa vähäisempikin.
(Sitaatit julkaistaan Annika Grahnin luvalla kirjasta: Piepponen? Piepponen!)