Tuhkarokko jyllää myös Kongossa: kahdelle miljoonalle lapselle pikarokotus

Tuhkarokko uhkaa levitä maailmalla vuosikymmenien jälkeen 1:35
Uutisissa aiemmin: tuhkarokko uhkaa levitä maailmalla vuosikymmenien jälkeen.

Tuhkarokko on ryöstäytynyt vaikeaksi epidemiaksi kahdella seudulla eri puolilla maailmaa, Kongon demokraattisessa tasavallassa Afrikassa ja Tyynellämerellä sijaitsevassa Samoassa.

Yli kaksi miljoonaa lasta rokotetaan tuhkarokkoa vastaan lähipäivinä Kongossa, ilmoitti Maailman terveysjärjestö WHO torstaina. Maassa on meneillään maailman tämän hetken laajin tuhkarokkoepidemia, jossa on kuollut tänä vuonna yli 5 000 ihmistä.

Viisipäiväinen rokotustempaus tehdään Pohjois-Kivun alueella.

Tyynenmeren saarivaltio Samoassa alkoi eilen ennennäkemätön rokotuskampanja tuhkarokon taltuttamiseksi. Käytännössä koko maa on suljettuna kahden päivän ajan rokotusten vuoksi.

Kampanjan tavoite on nostaa rokotettujen osuus yli 90 prosenttiin väestöstä, jolloin joukkoimmuniteetin pitäisi pysäyttää epidemia.

Toistaiseksi 62 samoalaista on kuollut tuhkarokkoon.

Lue myös:

    Uusimmat