TTK-voittaja Ernest Lawson yllättyi tuomareiden eleestä suorassa lähetyksessä: "Siinä kohtaa suljin korvat"

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman voittajapari Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi kertovat voitostaan Uutisaamussa.

Vuoden 2021 TTK-voittajapari näyttelijä Ernest Lawson ja tanssiopettaja Anniina Koivuniemi saapuivat Uutisaamuun kertomaan tuoreita kuulumisia muutama päivä finaalin jälkeen.

Oulusta kotoisin oleva tähtipari on innoissaan voitosta.

– Onhan se iso juttu, että saa tunnustusta omasta tehdystä työstä, Koivuniemi kuvailee.

Kauden aikana pari esitti vaikuttavia esityksiä, jotka tekivät vaikutuksen niin katsojiin kuin myös tuomareihin. Lawson ja Koivuniemi myös antoivat tunteiden näkyä vahvasti tanssikauden aikana. Lawson kertaa kauden tuntemuksia.

– Tässä on menty syvälle sekä itsensä kanssa, että pystyy sietämään sitä jatkuvaa epävarmuutta ja omalla epämukavuusalueella toimimista. Joka maanantai lähdettiin nollasta liikkeelle, niin olihan se tosi kuluttavaa ja ihan yhtä palkitsevaa, kun sunnuntaina tuli mahdollinen onnistuminen, Lawson kertoo.

Finaalissa tuomarit palkitsivat tähtiparin antamalle heille jokaisen osalta harvinaiset 11 pistettä.

– Se oli aika hurjaa, Koivuniemi kertoo.

– Siinä kohtaan, kun he olivat sanoneet niin kauniita asioita siinä palauteosiossa ja siiten kun tuli ensimmäinen 11. Siinä kohtaa suljin korvat, nyt tämä mopo lähti täysin käsistä. Se oli jo vähän liikaa, Lawson kuvailee.

TTK:n pitkäaikainen juontaja Mikko Leppilampi lopettaa. Videolla Lawson kertoo ajatuksensa miehen päätökseen, sekä paljastaa mahdollisen halukkuutensa uuteen juontajapestiin.

Uutisaamu nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja MTV Uutiset Livessä

Lue myös:

    Uusimmat