Tshekissä räjähdys asevoimien koulutusalueella – yksi kuollut ja kahdeksan loukkaantunut

Tshekissä yksi sotilas on kuollut tänään maanantaina asevoimien koulutusalueella tapahtuneessa räjähdyksessä, kertoo asevoimat viestipalvelu X:ssä.

Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui seitsemän sotilasta ja yksi siviilityöntekijä.

Räjähdys tapahtui puolenpäivän aikaan paikallista aikaa Libavan koulutusalueella Olomoucin kaupungin lähellä. Paikka sijaitsee parisataa kilometriä itään pääkaupunki Prahasta.

Tshekin asevoimat on kouluttanut Libavan koulutusalueella ukrainalaisia sotilaita vuoden 2022 loppupuolelta lähtien. 

Asevoimien tiedottaja Katerina Mlynkova kertoi uutistoimisto AFP:lle, ettei uhrien joukossa ollut ulkomaisia sotilaita.

Asevoimien mukaan ammukset olivat räjähtäneet pyroteknikkojen suunnitteleman harjoituksen aikana.

Lue myös:

    Uusimmat