TS: Terveydenhuoltovalitusten käsittely nopeutui jopa kuukausilla – taustalla lakimuutos

Terveydenhuoltoa koskevien kanteluiden käsittelyajat ovat lyhentyneet, kertoo Turun Sanomat.

Syynä on syksyllä voimaan astunut hallintolain muutos, joka sallii lieviä virheitä koskevien kanteluiden käsittelyn entistä lyhyemmän kaavan kautta. Tällaisia muistutusmenettelyyn johtavia kanteluita on 50–70 prosenttia kaikista tapauksista. 

Käsittelyajat ovat muutoksen myötä lyhentyneet aluehallintovirastoissa. Esimerkiksi Lounais-Suomen aluehallintovirastossa kanteluiden puiminen on Turun Sanomien mukaan lyhentynyt jopa useita kuukausia, yli vuodesta noin kahdeksaan kuukauteen.

Valvira sen sijaan ei ole ottanut lakimuutoksen sallimia oikopolkuja käyttöön yhtä innokkaasti, kerrotaan lehdelle sosiaali- ja terveysministeriöstä. Osaltaan tätä selittää se, että Valviran linjauksilla voi olla valtakunnallista merkitystä ennakkotapauksina.

Lue myös:

    Uusimmat