TS: Osa voi saada jatkossa postinsa vasta illalla

Osa asiakkaista voi jatkossa saada postinsa vasta iltakuudelta, kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan Posti uudistaa perusjakeluaan koko maassa maanantaina 25. huhtikuuta. Jakeluaika ulottuu jatkossa jopa iltakuuteen.

– Myöhäisin aika, jolloin posti saapuu perille, voi olla lähellä kello kahdeksaatoista, kertoo Postin aluepäällikkö Hannu Riihimäki.

Uudistus ei vaikuta suurimpaan osaan asiakkaista. Eniten se muuttaa haja-asutusalueiden postinjakelua.

Syynä uudistukseen ovat Postin mukaan asiakastarpeiden muuttuminen ja volyymien lasku. Lisäksi uudistuksella haetaan lisää liiketoimintaa, johon uusi jakeluaikataulu antaa paremmat mahdollisuudet.

Jo nyt Posti kuljettaa aterioita ja kauppakasseja tietyillä paikkakunnilla. Riihimäen mukaan suunnitelmissa on myös esimerkiksi hoivapalveluihin liittyviä tehtäviä.

Lue myös:

    Uusimmat