Trumpin tukema Kavanaugh ei aio vetäytyä ehdokkuudesta korkeimman oikeuden tuomariksi

Trump reagoi tuomariehdokastaan koskeviin syytteisiin seksuaalisesta häirinnästä 1:12

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdokas maan korkeimpaan oikeuteen ei aio vetäytyä ehdokkuudestaan ahdistelusyytöksistä huolimatta.

Senaatin oikeusasiain komitean edessä todistanut Brett Kavanaugh vakuutti olevansa syytön seksuaaliseen ahdisteluun, josta häntä on syyttänyt jo useampi nainen. Hänen mukaansa syytökset ovat jo tuhonneet hänen maineensa ja perheensä pysyvästi.

Komitealle antoi todistuksensa myös Christine Blasey Ford, joka on yksi häntä syyttäneistä naisista. Ford kertoi torstaina olevansa aivan varma, että häntä ahdisteli vuosia sitten juuri Kavanaugh. Hänen mukaansa ei voi mitenkään olla mahdollista, että hän muistaisi väärin.

Trump tukee edelleen Kavanaugh'ta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuuttaa edelleen tukevansa Kavanaugh'ta korkeimman oikeuden tuomariksi. Trump kertoi tuestaan sen jälkeen, kun Kavanaugh antoi tunteja kestäneen todistuksensa senaatin oikeuskomitealle.

Trump tviittasi, että Kavanaugh'n todistus oli voimakas, rehellinen ja vaikuttava. Trumpin mukaan todistus osoittaa Amerikalle juuri sen, miksi hän nimitti Kavanaugh'n.

Kaksi senaattoria: Kavanaugh'n nimittämisestä äänestetään perjantaina

Yhdysvalloissa senaatin oikeuskomitea äänestää Brett Kavanaugh'n nimittämisestä korkeimman oikeuden tuomariksi perjantaina, sanoo kaksi senaattoria. CNN:n mukaan republikaanisenaattorit Roy Blunt ja Bill Cassidy sanoivat, että komitean on tarkoitus äänestää asiasta suljettujen ovien takana perjantaina aamulla.

Oikeuskomitean puheenjohtaja Chuck Grassley ei kuitenkaan suoraan vastannut kysymykseen äänestyksestä. 

Lue myös:

    Uusimmat