Trumpin mukaan häneen kohdistuvat syytteet ovat vallan väärinkäytös – "Kuin suoraan fasistisesta tai kommunistisesta valtiosta"
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kutsui New Jerseyssä kannattajilleen pitämässään puheessa häneen kohdistuvia syytteitä törkeäksi vallan väärinkäytökseksi presidentti Joe Bidenin hallinnolta.
– Tänään todistimme pahinta ja törkeintä vallan väärinkäytöstä kansakuntamme historiassa. Korruptoitunut presidentti määräsi vastustajansa vangittavaksi tekaistuin syyttein keskellä presidentinvaalikampanjaa, jonka hän on häviämässä, sanoi Trump.
Trumpin mukaan syytteissä on kyse siitä, että korruptoitunut presidentti määrää vastustajansa syytettäväksi, koska on häviämässä lähestyvät presidentinvaalit.
Miamissa tiistaina järjestetyssä oikeuskäsittelyssä Trump kiisti syyllisyytensä kaikkiin 37 syytekohtaan rikossyytteissä, jotka liittyvät salaisten asiakirjojen käsittelyyn. Puheessaan Trump puolustautui sanomalla, että hänellä oli presidenttinä täydet oikeudet päättää siitä, mitä asiakirjoja hän ottaa mukaansa lähtiessään virasta.
Jälleen uusi yritys vaalivilppiin, sanoo Trump
Trumpin mukaan syytteet ovat "jälleen uusi yritys" vaalien väärentämiseksi ja varastamiseksi. Trump on toistuvasti syyttänyt vaalivilppiä häviöstään vuoden 2020 presidentinvaaleissa.
– Tämä on poliittista vainoa, joka on kuin suoraan fasistisesta tai kommunistisesta valtiosta. Biden jää historiaan maamme korruptoituneimpana presidenttinä, Trump sanoi.
Trumpin mukaan syytteet pitäisi heti hylätä, sillä oikeusjuttu "tuhoaa maamme".
Trump on toistuvasti hyökännyt Bidenia vastaan syytteisiin liittyvissä kommenteissaan, mutta presidentti on pysynyt visusti vaiti aiheesta Trumpin syytteiden tultua julkisuuteen. Politicon mukaan Biden on määrännyt sekä demokraattipuoluetta että uudelleenvalintakampanjaansa pysymään vaiti asiasta julkisuudessa.
Trump on Yhdysvaltain historian ensimmäinen presidentti, jota vastaan on nostettu syytteet liittovaltion vastaisista rikoksista.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää