Trump kylvää perättömiä väitteitä Twitterissä – syytti vilpistä ja twiittasi Bidenin voittaneen vaalit, oikoi myöhemmin puheitaan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väitti Twitterissä, että demokraattien Joe Biden voitti vaalit väärennetyn vaalituloksen turvin. Trump ei ole esittänyt todisteita väitteidensä tueksi.

Tappion tunnustamisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Myöhemmin Trump twiittasi, että hän aikoo vielä voittaa vaalit.

Trump ei ole tähän mennessä myöntänyt vaalitappiotaan. Trump ei ole pystynyt esittämään todisteita vilppiväitteidensä tueksi. Trumpin omat tiedusteluviranomaiset ovat todenneet vaalien olleen "maan historian turvallisimmat". 

Ensimmäisessä päivityksessään Trump väitti, että Biden voitti vaalit, koska niitä oli "peukaloitu". Kyse on tiettävästi ensimmäisestä kerrasta, kun Trump kommentoi Bidenin vaalivoittoa. Trump myös väittää, että vaaleissa ei olisi sallittu vaalivalvojia ja että äänestystulokseen olisi vaikuttanut "äärivasemmistolainen yksityisyritys".

Myöhemmin presidentti kuitenkin uhosi, että hän aikoo vielä voittaa vaalit.

Twitter liitti Trumpin päivityksien yhteyteen erillisen huomautuksen siitä, että väite vaalivilpistä on kyseenalaistettu.

Suuret yhdysvaltalaismediat, kuten CNN, The New York Times ja Fox News, ovat julistaneet Bidenin voittaneen vaalit selvin luvuin.

Juttua täydennetty kello 16.25.


Lue myös:

    Uusimmat