Trump jättää Valkoisen talon hyvissä ajoin ennen seuraajan nousua – presidentti ei ole jättänyt virkaanastujaisia väliin 150 vuoteen

10:20
Eri puolilla Yhdysvaltoja varaudutaan aseellisiin mielenosoituksiin

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähtee Valkoisesta talosta keskiviikkona aamulla, tunteja ennen seuraajansa Joe Bidenin virkaanastujaisia. Trump lentää omistamalleen Mar-a-Lago-klubille Floridaan, minne hän aikoo jäädä, kertoi nimettömänä pysytellyt viranomaislähde perjantaina.

Trump kertoi jo aikaisemmin, että hän ei aio osallistua virkaanastujaisiin. Hän on ensimmäinen presidentti yli 150 vuoteen, joka jättää seuraajansa virkaanastujaiset väliin.

Trump kieltäytyi aivan viime aikoihin saakka hyväksymästä tappiotaan vaaleissa. Hän ei ole vieläkään onnitellut Bidenia vaalivoitoista.

Loppiaisena kongressiin hyökänneiden mellakoitsijoiden ja koronaviruspandemian vuoksi viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä seuraamaan virkaanastujaisia verkosta ja televisiosta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja