Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump on kritisoinut jyrkin sanankääntein nykyisen presidentin Joe Bidenin Afganistan-päätöksiä. Trump vihjaili myös aikovansa lähteä jälleen presidenttikisaan.
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump syytti Fox Newsille antamassaan haastattelussa presidentti Joe Bideniä huonosta johtamisesta ja sanoi eilisten sotilaiden kuolemien olleen hänen syytään. Trumpin mielestä Bidenin toimet Afganistanissa ovat olleet "kenties typerimpiä koko maan historiassa".
Kabulin lentokentällä tapahtui eilen kaksi itsemurhaiskua, joissa kuoli ainakin 13 yhdysvaltalaissotilasta sekä yli 80 afganistanilaissiviiliä.
– Se on niin surullista sotilastaktiikan näkökulmasta ja yksinkertaisesti nöyryyttävää, Trump sanoi.
– Tämä on kaikista nöyryyttävintä, mitä maallemme on tapahtunut. Näytämme hölmöiltä muun maailman silmissä, olemme heikkoja ja säälittäviä. Meitä johtavat ihmiset, jotka eivät tiedä mitä ovat tekemässä.
Trump: Meillä oli täysi kontrolli Talebaniin
Trump kritisoi Bidenia siitä, että yhdysvaltalaissotilaiden alettua vetäytymään Taleban sai otettua vallan.
Trump itse solmi sotilasjoukkojen vetäytymissopimuksen Talebanin kanssa helmikuussa 2020 ollessaan presidentti.
Vaalien jälkeen Biden pitäytyi Trumpin tekemässä sopimuksessa, ja joukot alkoivat vetäytymään viime toukokuussa.
Trumpin mukaan hänen kautensa aikana Taleban oli kuitenkin hallinnassa.
– Meillä oli täysi kontrolli heihin. Aina kun näimme liikettä, iskimme heitä F-18-hävittäjällä ja liike loppui, Trump sanoi.

