TPS:n sekasorto tiivistyi hämmennyksen hetkeen vierasmatkalla – valmennus jakautui leireihin: "Kuin kaksi eri joukkuetta"

Jukka Jalonen ärähti TPS:lle: "Antaisivat hänelle työrauhan ihan oikeasti, ettei joku ole koko ajan säätämässä" 1:10
Jukka Jaloselta paljonpuhuva neuvo TPS:lle – "Antaisivat hänelle työrauhan ihan oikeasti, ettei joku ole koko ajan säätämässä"

SM-liigassa alavireisen 100-vuotisjuhlakauden pelanneen Turun Palloseuran päätös laittaa päävalmentajansa Jussi Ahokas pihalle on MTV Urheilun tietojen mukaan aiheuttanut TPS-leirissä tyytymättömyyttä. Haastatellut kokevat seuran toimineen väärin tehdessään Ahokkaasta yksin syyllisen heikkoon kauteen.

Pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle päättyneen juhlakauden likapyykkiä alettiin Turussa pestä viime viikolla. Sen seurauksena päävalmentaja Jussi Ahokkaalle näytettiin ovea. Tilalle astelee KalPaa neljä edellistä kautta käskenyt Tommi Miettinen.

Ahokkaan potkut on otettu seuran sisällä vastaan ristiriitaisin tuntemuksin. Useat TPS:ssä toimivat henkilöt eivät usko päävalmentajan erottamisen ratkaisevan päättyneellä kaudella nähtyjä ongelmia.

TPS:n Liiga-joukkue kärsi lähteiden mukaan kauden aikana useista epäkohdista, jotka liittyivät muun muassa fysiikkavalmennukseen, valmennusjohdon henkilökemioihin ja urheilujohdon toimintaan.

Joukkueen fysiikkaharjoittelua pidettiin kauden aikana epäkelpona. MTV Urheilun tietojen mukaan pelaajat kokivat, ettei harjoitusohjelmassa otettu riittävästi huomioon yksilöllisiä tarpeita. 

TPS:n seurajohdon näkemyksen mukaan Ahokas vastasi päävalmentajana myös fysiikkavalmennuksen linjauksista, mutta MTV Urheilun haastattelemat lähteet ovat asiasta vahvasti eri käsityksessä.

– Ahokkaalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että 90 prosenttia treenasi samalla tavalla, eräs haastateltavista kuvailee.

Valtataistelu valmennusryhmässä

Yksi kauden aikana hämmennystä joukkueen sisällä aiheuttaneista asioista oli TPS:n valmennusryhmän jakautuminen kahteen eri leiriin.

MTV Urheilun tietojen mukaan TPS-penkin taakse muodostui kauden aikana valtataistelu, jossa kuppikuntansa muodostivat pääkäskijä Ahokas ja valmentaja Kari Kalto, vastaparinaan maalivahtivalmentaja Ari Moisanen ja valmentaja Sami Salo.

– Valmentajat olivat kuin kaksi eri joukkuetta, TPS-riveistä asetellaan.

Kahtiajako valmennuksen sisällä oli muulle joukkueelle niin ilmeinen, että tilanteen tulkittiin kärjistyneen entisestään, kun Moisanen ja Salo matkustivat keväällä vierasreissulle omalla kyydillään, erillään muusta joukkueesta.

Uraman orkesteri

Yhdeksi keskeiseksi tekijäksi TPS:n ristiriitaisuuksia perattaessa nousee urheilujohtajana toimiva Rauli Urama, joka on puuttunut herkästi myös joukkueen pelillisiin asioihin. Liigassa päävalmentajana ja sittemmin Jääkiekkoliitossa huippu-urheilujohtajana vaikuttaneen Uraman tyyli sanella toimintatapoja on herättänyt ärtymystä pelaajistossa asti.

– Koko orkesteriahan johtaa Urama. Hän päättää asiat, eikä kellään ole siihen mitään valtaa. Välillä tuntui, että pelataan, miten Urama haluaa, todetaan TPS-lähteestä.

TPS tiedotti Ahokkaan potkuista viime viikon perjantaina. Seuran toimitusjohtaja Aki Holma kommentoi tuolloin MTV Urheilulle, että Urama vastaa urheilutoimesta, pelaajista ja päävalmentajan palkkaamisesta.

Seura tunnusti tiedotteessaan, että ongelmien juurisyynä oli kokonaisuuden hallitsemattomuus, jota yritettiin korjata valmennuksen ja urheilujohdon yhteistyöllä. Kauden epäonnistuminen vieritettiin silti Ahokkaan niskaan.

– Vastuun Liiga-joukkueen tuloksesta sekä toiminnasta kantaa ensisijaisesti päävalmentaja, Holma sanoi Ahokkaan potkuista.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen otti tiukasti kantaa TPS:n ratkaisuun. Katso Jalosen ärähdys pääkuvan videolta.

Vaikka TPS epäonnistui raskaasti koko organisaation tasolla 100-vuotiskaudellaan, ei urheilujohtajan asemaa tai vastuuta seuran shokkipäätöksestä kertovassa tiedotteessa mainittu.

MTV Urheilu tavoitti puhelimitse Rauli Uraman, joka ei kuitenkaan halunnut julkisesti kommentoida lähteiden esiin nostamia epäkohtia.

Lue myös:

    Uusimmat