Brittien Top Gear -ohjelmalle satoi negatiivista palautetta, kun ohjelmassa pilkattiin meksikolaisia ja heidän Mastretta MXT -urheiluautoaan helmikuun alussa. Kohun myötä mielenkiinto autoa kohtaan kuitenkin lisääntyi.
Helmikuisessa jaksossa juontajat kuvailivat auton esittelyn ohessa meksikolaisia värikkäin sanakääntein muun muassa alatyylisillä väittämillä. Jakson jälkeen sadat meksikolaiset valittivat ohjelmasta espanjankieliselle BBC Mundolle. Herald Sun -lehden mukaan ohjelma pyysi lopulta anteeksi, mutta vakuutti samalla jakson sisältäneen harmitonta brittihuumoria.
Kuinka ollakaan, haukut ovat nyt kääntyneet Mastretta MXT:n eduksi. Negatiivisen kohtelun myötä automerkin kiinnostus on kasvanut huomattavasti.
Yhtiön nettisivujen kävijämäärässä on ollut havaittavissa hurja nousu ja jopa yhtiön tehtaille on tehty enemmän vierailuja. Automerkki on hyvin tunnettu Meksikossa, mutta Top Gearin myötä mielenkiinto Mastrettaa kohtaan on herännyt myös laajemmin.
– Olen tehnyt erilaisia sopimuksia eurooppalaisten jälleenmyyjien kanssa ja alustavia neuvotteluja on käyty myös Brasilian ja Chilen kanssa, johtaja Carlos Mastretta kertoo Herald Sun -lehdelle.
Carlos Mastretta on vakuuttunut siitä, että tuotannon käynnistyttyä autoa tullaan myymään huikeat määrät myös maassa, joka sitä ehti jo pilkata.
– Puolentoista kuukauden kuluttua Mastretta on kuuma automerkki Britanniassa, mies vakuuttaa.
Top Gear -ohjelmaa näet MTV3 MAX -kanavalta. Kanavan saat helposti ja nopeasti PlusTV:n kautta.