TOP 10: Jalkapallon pahimmat lahjusskandaalit

Jalkapallomaailmassa järisi tällä viikolla, kun poliisit iskivät kiinni FIFA:n toimihenkilöihin. Tapaus on monella tavalla käänteentekevä, mutta ei suinkaan ainoa lahjusskandaali mitä jalkapalloilu on nähnyt, kuten oheisesta listauksesta näemme.

10. Nigerian nousukarsinnat

Vuonna 2013 Nigeriassa nähtiin kaksi varsin kummallista jalkapallo-ottelua, kun Plateau United Feeders ja Akurba FC iskivät yhteen ja toisessa ottelussa Police Machine FC kohtasi Bubayaro FC:n. Plateau United Feeders ja Police Machine FC taistelivat noususta ja olivat tasapisteissä ennen päätöskierrosta. Feeders voitti oman ottelunsa 79-0, joista toisella puoliajalla maaleja syntyi 72 ja toisessa ottelussa Police Machine voitti 67-0 ja iski toisella puoliskolla 61 osumaa ja kerran jopa neljä maalia minuuttiin. Nigerian jalkapalloliitto antoi kaikille pelaajille ja seuran toimitsijoille elinikäiset pannat.

9. Apito Dourado

Apito Dourado, eli kultainen pilli, tapahtui Portugalissa vuosituhannen alkupuolella. Suurimpana kalana hääri FC Porton puheenjohtaja Jorge Nuno Pinto da Costa (kuvassa), jonka syytettiin lahjoneen tuomareita sekä rahalla että prostituoiduilla. Keskusteluista on ääninauhat, jotka ovat kaikkien kuultavissa YouTubessa, mutta ketään ei tapauksessa tuomittu, sillä keskustelut oli äänitetty laittomasti eikä niitä siten voitu käyttää todistusaineistona. Pinto da Costa välttyi rikollistuomiolta, mutta hän sai Portugalin liigan kurinpitovaliokunnalta kahden vuoden toimitsijakiellon. Porton lisäksi mukana olivat Nacional, Boavista sekä Gondomar.

8. Pitkäperjantain ottelu

Lahjonta ja tulosten muuttaminen ei ole suinkaan pelkästään viimeisten vuosien trendi, vaan lahjuksia on annettua ja otettu jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Pitkäperjantaina vuonna 1915 Manchester United ja Liverpool iskivät yhteen. ManU oli lähellä putoamista, kun taas Liverpoolille ottelulla ei ollut sijoituksen kannalta väliä. ManU-voitti ottelun 2-0 ja Liverpool jopa missasi ottelussa rankkarin. Tuolla nimenomaisella tuloksella oli ollut hyvät kertoimet ja tutkinnassa paljastui, että pelaajia molemmista joukkueista oli päättänyt yhteisvoimin hoitaa toivottu lopputulos. Se piti ManU:n taulukossa Chelsean edellä sarjassa ja lopputuloksella yhteensä seitsemän pelaajaa sai myös mukavan lisätilin. Pelaajat saivat teostaan pannan, joka useimpien tapauksessa nostettiin sodan jälkeen.

Englannissakin tulosten järjestely on noussut aina silloin tällöin esiin eikä se ole kadonnut sielläkään. Viimeisimpänä vuonna 2013 laaja rinki huijareita jäi kiinni.

 

7. Robert Hoyzer

Vuonna 2005 saksalaistuomari Robert Hoyzerin epäiltiin manipuloivan otteluiden tuloksia ja lopulta hän tunnustukin syytökset. Hoyzer oli vaikuttanut omalla toiminallaan alasarja- sekä Saksan cupin otteluiden lopputuloksiin. Kaiken takana oli kroatialainen rikollisjärjestö, jonka kanssa Hoyzer teki yhteistyötä.

6. Bundesliigan skandaali

Saksassa vuonna 1971 lahjusjupakkaan osallistui myös peräti kaksi maajoukkuepelaajaa Bernd Patzke (kuvassa keskellä) ja Manfred Manglitz (kuvassa vasemmalla), jotka tarjosivat palveluksiaan rahaa vastaan. Molemmat vihjasivat sarjapaikastaan taistelevan Kickers Offenbachin pomolle Horst-Gregorio Canellasille, että sopivasta summasta he voisivat auttaa Offenbachia säilyttämään sarjapaikkansa ja Canellas oli nauhoittanut keskustelut. Bundesliigan skandaalissa mukana oli peräti kuusi joukkuetta. Tapauksen seurauksena peräti 52 pelaajaa, kaksi päävalmentajaa ja kuusi seurajohtajaa rangaistiin tapauksen johdosta.

5. Olympique de Marseille

Marseillea odotti Champions Leaguen finaali, mutta sitä ennen sen oli raivattava tieltään Valenciennes Ranskan liigassa ja voitto siitä ottelusta tietäisi viidettä peräkkäistä Ranskan mestaruutta. Lopulta Marseille voitti molemmat kilpailut, mutta maailma romahti päälle muutamia viikkoja myöhemmin, kun Valenciennesin pelaaja Jacques Glassman paljasti, että Marseillen peluri Jean-Jacques Eydelie oli tarjonnut hänelle ja kahdelle muulle pelaajalle rahaa tappiota vastaan. Vyyhti ulottui aina seuran presidenttiin Bernard Tapiehin (kuvassa), joka joutui linnaan ja Marseille putosi sarjaporrasta alemmas ja menetti mestaruutensa. Champions Leaguen tittelin se sai kuitenkin pitää, sillä ei ollut todisteita, että se olisi käyttänyt vilppikeinoja europeleissä.

4. Kreikan skandaali

Jo aiemmin Kreikan jalkapallossa käytiin muutama vuosi sitten Koriopolis, jossa johtohenkilöitä syytettiin lahjonnasta. Tuolloin vielä ei tuomioita saatu aikaiseksi, mutta paljastukset saivat jatkoa viime kuussa, kun tutkinnoissa on paljastunut, että Olympiakosin omistaja Evangelos Marinakis (kuvassa) yhdessä kolmen Kreikan jalkapalloliitossa työskennelleen henkilön kanssa yrittivät ottaa ohjat kreikkalaisesta jalkapallosta kiristämällä ja petoksilla. Mukana on lisäksi iso nippu tuomareita sekä seurajohtajia. Marinakis alkoi pyörittää Kreikan jalkapalloliittoa mafiapäällikön tavoin ja hänen muun muassa epäillään räjäyttäneen erään erotuomarin leipomon, kun hän ei suostunut yhteistyöhön. Hänen avullaan Giorgos Sarris nousi liiton presidentiksi, joka jätti tosin paikkansa myöhemmin. Marinakis pyöritti useita lankoja käsissään määräten otteluihin tuomarit ja pitämällä oman joukkueensa pinnalla. Hieman vähemmän yllättäen Olympiakos on voittanut viidesti peräkkäin Kreikan mestaruuden. Paha toivottavasti saa palkkansa, kun oikeudenkäynti tapauksesta pyörähtää todenteolla käyntiin tänä kesänä.

3. Aasian syndikaatti

Rovaniemellä jysähti suomalaisen jalkapalloilun suurin pommi vuonna 2011, kun Wilson Raj Perumal jäi kiinni ja hän alkoi laulaa tietojaan. Ensin purkautui vyyhti Suomessa, jonka jälkeen se levisi muualle Eurooppaan ja maailmaan. Perumal oli vain yksi palanen Aasian syndikaatin toimissa, jonka johdossa oli "Dan Taniksi" kutsuttu henkilö. Perumalin johdolla syndikaatti kuitenkin lahjoi ja järjesteli mahdollisesti jopa satoja otteluiden tuloksia.

Perumal ei ollut toki ensimmäinen, joka Suomessa järjesteli tuloksia, vaan jo aiemmin AC Allianssin ostanut ”Herra Ye” tuli, näki, hävisi pelin, kääri rahat ja katosi kuin tuhka tuuleen.

 

2. Calciopoli

Ensimmäisen kerran lahjonta heilautti kunnolla laivaa vuonna 2006, kun mukana oli Italian suurseuroista Juventus, AC Milan, Fiorentina, Lazio sekä Reggina. Seurojen johdot olivat lonkeroineet itsensä siihen tilanteeseen, että he pystyivät valitsemaan itselleen suotuisat erotuomarit otteluihin. Juventus kärsi eniten, sillä se putosi Serie B:hen ja menetti mestaruutensa. Muut selvisivät lähinnä pistemenetyksillä. Tapaus kuitenkin jätti ison tahran italialaiseen jalkapalloon.

 

1. FIFA:n skandaali

Keskiviikkona jalkapalloilevan maailman liitokset natisivat, kun 14 FIFA:n toimijaa pidätettiin. FIFA:n johtajien korruptoituneisuutta on epäilty jo pitkään ja myös yksittäisiä tapauksia on saatu napattua kiinni, mutta laajamittaisiin toimiin ei ole koskaan ryhdytty. Vihdoin näyttää siltä, että pientä puhdistusta on tapahtumassa. FIFA:n presidentti Sepp Blatter ei ole kuitenkaan syytettyjen listalla – vielä. Sveitsiläinen yksinvaltias on väistellyt kysymyksiä tilanteesta ja on väittänyt, ettei ole asioista tiennyt. Harvassa ovat tällä hetkellä ne, jotka häneen uskovat. Blatter saatetaan jälleen perjantaina valita uudelle nelivuotiskaudelle, mutta kävi äänestyksessä miten tahansa, on FIFA ja sitä myöten kansainvälisellä jalkapallolla suuren puhdistuksen aika. Keskiviikkoisten pidätysten vaikutukset tullaan näkemään vielä pitkään ja nyt solmut sekä silmät alkavat vasta avautua. FIFA:n skandaali on jo nyt jalkapalloilun suurin koskaan, mutta se saattaa olla vasta alussa.

 

Lue myös:

    Uusimmat