Jääkiekon MM-kilpailut pyörähtävät käyntiin Tshekeissä. Mukana on iso nippu nimekkäitä pelimiehiä ja kisoista ennakoidaankin yhtä kaikkien aikojen kovimmista. Listasimme kisojen parhaat pelaajat ja isoimmat tähdet.

10. Oliver Ekman-Larsson, Ruotsi
Erik Karlssonin kieltäydyttyä kisoista ruotsalaisten alakerta on Oliver Ekman-Larssonin harteilla. Puolustajien maalipörssin NHL:ssä tällä kaudella voittanut Ekman-Larsson on maailmanluokan puolustaja ja Ruotsin näiden kisojen ykköstähti.
9. Jaromir Jagr, Tshekki
Jaromir Jagr oli ensimmäisen kerran MM-kisoissa vuonna 1990. Vertailun vuoksi kuusi Leijonien pelaajaa ei ollut vielä syntynytkään tuolloin. 43-vuotias maestro pystyy edelleen säväyttämään kaukaloissa ja on ainakin vielä kertaalleen valmis pistämään itsensä likoon maansa hyväksi. Tshekin joukkueen isähahmo ja yksinkertaisesti Legenda.
8. Sergei Bobrovski, Venäjä
Sergei Bobrovski oli viime vuonna Venäjän sankari MM-jäillä ja liki mahdoton ohitettava, kuten Leijonatkin varmasti kivuliaasti muistavat. Jos ja kun Bobrovski on samassa vireessä tänäkin vuonna, on Venäjällä hyvät mahdollisuudet uusia viime kauden mestaruus. Kisojen ehdottomasti parhaimpia veskereita.










