Toni sanoi kertoneensa esihenkilölle avioituneensa miehen kanssa, koeaika päättyi työsuhteen purkuun – Ilmarisen oma selvitys ei löytänyt syrjintää

Toni Varis sanoi tulleensa irtisanotuksi Työeläkeyhtiö Ilmariselta ilmoitettuaan avioliitosta miehensä kanssa. Ilmarisen nyt valmistuneen oman selvityksen mukaan "työsuhteen päättämisessä ei syrjiviä perusteita".

Työeläkeyhtiö Ilmarisella koeajalla ollut Toni Varis irtisanottiin koeajan toiseksi viimeisenä päivänä.

Varis kertoi sosiaalisissa medioissa, että irtisanomista edelsi keskustelu esihenkilön kanssa, jossa Varis oli ilmoittanut vaihtavansa miehensä kanssa rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi.

Ilmarisen tiedotteen mukaan Työsuhteen päättäminen ja siihen johtaneet tapahtumat on käyty perusteellisesti läpi sekä "Ilmarisen sisäisesti että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa". 

Asiaa on selvitetty kuulemalla tapauksen osapuolia sekä työyhteisön jäseniä, Ilmarinen tiedottaa. 

Kuulemisten lisäksi tapahtumien kulkua on selvitetty työkalentereista ja kulunvalvontatiedoista. Ilmarisen mukaan näistä ei ole löytynyt näyttöä sille, että henkilöt olisivat kohdanneet kerrottuna ajankohtana.

Ilmarisen mukaan myös Variksen kanssa on keskusteltu.

– Esitetyt väitteet ovat erittäin vakavia ja olemme halunneet selvittää ne niin perusteellisesti kuin on mahdollista työnantajan käytettävissä olevin keinoin, Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä sanoo.

– Työsuhteen purkaminen on aina raskas toimenpide erityisesti työntekijälle, mutta myös työnantajalle, eikä sitä koskaan tehdä kevein perustein. Olemme pahoillamme, että työntekijä on kokenut tämän epäoikeudenmukaisena, Ärilä lisää.

"Emme voi julkisesti kertoa perusteita"

Työntekijän työsuhteen päättämiselle koeajalla on ollut työsopimuslain mukaiset, dokumentoidut perusteet pidemmältä aikaväliltä, Ilmarinen katsoo.

– Yksityisyydensuojan vuoksi emme voi julkisesti kertoa työsuhteen päättämisen perusteita, mutta syyt liittyvät aina työhön, eikä asialla ole mitään tekemistä työntekijän seksuaalisen suuntautumisen tai siviilisäädyn kanssa. Epäasiallista tai syrjivää käytöstä emme hyväksy keneltäkään, Ärilä sanoo.

Työsuhteen päättämisen lisäksi Ilmarinen kertoo yrityksen selvittäneen julkisuudessa esitettyä väitettä siitä, että esihenkilö olisi kommentoinut epäasiallisesti työntekijän seksuaalista suuntautumista. 

Irtisanotun Variksen mukaan esihenkilö oli kommentoinut, että "homot voi mennä töihin (työeläkeyhtiö) Varmaan!".

– Väite on otettu Ilmarisessa vakavasti ja selvitetty niin perusteellisesti kuin mahdollista. Selvityksessä ei ole löydetty näyttöä, joka tukisi entisen työntekijän väitettä, eikä esiin ole tullut mitään sellaista, joka antaisi aihetta seuraamuksiin, Ilmarinen tiedottaa.

– Väitteelle ei ole selvityksessä löydetty muuta näyttöä kuin henkilön itsensä kertoma. Tapauksella ei ole ulkopuolisia todistajia. Esihenkilö kiistää käyneensä väitetyn mukaista keskustelua tai edes tavanneensa työntekijää sanottuna ajankohtana, Ilmarinen jatkaa.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat