VIDEO: Tomi Björck stuntistaan: Tämä ei ehkä mene ihan putkeen

Illan Possessa nähdään kokki Tomi Björckin stuntti, jossa mies istuu auton sisällä, kun hänet tiputetaan lähes 20 metrin korkeudesta.

Tomi Björck joutui hetken miettimään, mihin on oikein lupautunut, kun hän sai kuulla, millaisesta stuntista on kyse. 

– Tunnen jätkät ja tiedän, että he ovat ihan täysjärkisiä, vaikka eivät kuitenkaan ole. Tiesin, että mitä tahansa voi odottaa. Minulla on sellainen periaate, että jos lähden mukaan, niin myös hoidan sen, Björck kertaa tuntemuksiaan.

Hän myöntää pelkäävänsä korkeita ja ahtaita paikkoja, mutta halusi ottaa haasteen vastaan.

– Minulla on kaikennäköisiä kammoja, mutta olen valmis ottamaan kiinni asioista, vaikka kuinka jännittäisi ja pelottaisi. Se on asia, josta olen ylpeä itsessäni, hän sanoo.

Seurakseen stunttiin Tomi sai Aku Hirviniemen. Ylhäällä pudotusta odottaessaan miehet ehtivät miettimään muun muassa viimeistä ateriaansa.

– Jaettiin fiiliksiä, mutta jossain vaiheessa tuli aika hiljaista. Ylhäältä katsottuna näytti siltä, ettei auto olisi ihan oikeassa kohdassa ja että tippuessaan se ei osuisi siihen romukasaan, johon oli tarkoitus, vaan osuisi suoraan maahan. Mietimme Akun kanssa, että tämä ei ehkä mene ihan putkeen, Tomi kertoo.

Jarppi oli vielä heittänyt ennen stunttia, ettei temppu viime kerralla mennyt ihan putkeen.

Posse MTV3-kanavalla perjantaisin klo 20.05.

Lue myös:

    Uusimmat