Toimittaja Timo Laukkio vuosien leukemiahoidostaan: Hyvän ja pahan taisto ruumiissani – sairastuneen Vivianin ulostulo oli "mahdottoman rohkea veto"

MTV Uutiset kertoi eilen turkulaisesta 24-vuotiaasta Vivian Salosta, joka sai viime hetkellä apua tappavaan verisyöpään kantasolusiirrolla. Saman sairauden on käynyt läpi myös leukemiaan vuonna 2005 sairastunut entinen MTV:n televisiotoimittaja Timo Laukkio.

Laukkio kertoo Salon tapauksen vaikuttavan hyvin identtiseltä kuin hänen sairautensa 11 ja puoli vuotta sitten. Laukkio kertoo kuulleensa Salon tapauksesta median kautta.

– Leukemioita on lukuisia eri tyyppejä, mutta tämä akuutti myelooninen leukemia meillä oli ihan samanlainen. Kun nämä sytostaattit eli solumyrkyt eivät päteneet ja syöpä jatkoi tavallaan kulkuaan, niin kuin hänkin on kertonut. Kantasolusiirto oli ainut vaihtoehto. Toinen vaihtoehto oli kuolla.

Myös molemmille yhteistä oli kantasolusiirron löytymisen vaikeus.

– Jouduin myös odottamaan omaa kantasolua kuukauden kaksi. Sitten rekisteristä löydettiin vastaava kudostyyppi, joka oli lähellä minun kudostyyppiäni. Ei se tullut vain sormia näpsäyttämällä, että avataanpa yksi tiedosto ja sieltähän löytyy vastaavuus.

Kantasolusiirto ei takaa vielä parantumista

Laukkio tietää kokemuksesta, ettei kantasolusiirto kuitenkaan takaa vielä parantumista, mutta todennäköisyys hengissä säilymiseen on suurempi.

– Onnistunutkin kantasolusiirto saattaa aiheuttaa seurannaisvaikutuksen eli käänteishyljinnän, jolloin siirrin alkaa hylkiä isäntäänsä verisuonistossa siirron jälkeen, Laukkio sanoo. 

– Se on myös erittäin vakava tauti, josta selviää monimutkaisilla lääkityksillä, kuten minä selvisin. Joillekin käänteishyljintä ei tule voimakkaana, joillekin se tulee hyvinkin voimakkaana.

Leukemiaan sairastuneen Laukkion koettelemus ei ollut ohitse vielä edes seurannaisvaikutuksen jälkeen, sillä leukemia uusiutui lokakuussa 2006.

– Lääkärit kuitenkin keksivät konstin, jolla lääketieteellinen tilanne saatiin tasapainoon ja hyvät solut voittivat pahat solut. Siellä käytiin hyvän ja pahan taistelua minun ruumiini sisällä, olin vain taistelukenttänä.

Laukkio kertoo, että muutama kuukausi syövän uusiutumisen jälkeen olo alkoi kohentua.

– Muistaakseni seuraavana maaliskuuna syövän uusiutumisen jälkeen pystyi jo sanomaan, että ollaan voiton puolella ja menin takaisin töihin.

Kantasolurekisteri tärkeä asia

Vivian Salon tekemä julkinen Facebook-päivitys kokemuksestaan ja kantasolurekisterin tärkeydestä sai eilen liittyjäryntäyksen kantasolurekisteriin. Laukkiolle tämä oli riemun asia.

– Organisaatio ja menetelmä, joka on pelastanut minun henkeni, niin kyllä mulla on erittäin positiivinen ja hyvä suhtautuminen kantasolurekisteriin ja sen kehittämiseen, Laukkio kertoo tyytyväisenä.

– Olen näiden vuosien aikana puhunut tästä asiasta ja vaimoni on kirjoittanut siitä kirjan.

Kiitokset julkisesta ulostulosta

Laukkio on tyytyväinen Salon julkisesta ulostulosta Facebook-päivityksellä.

– Se oli mahdottoman hieno ja rohkea veto tämä Facebook-päivitys. Hän rohkeni lähteä hakemaan ratkaisua tätä kautta. Tässä sosiaalinen media toimi parhaimmillaan, Laukkio lopettaa.

Timo Laukkio kertoi taistelustaan syöpää vastaan Huomenta Suomessa 25 tammikuuta 2013.

 

Lue myös:

    Uusimmat