Timo Vornanen palasi katumatta mitään – "Siinäpä sitä sitten istuskelee ja kuluttelee aikaa"
Huomenta Suomen Pöllöraadissa keskusteltiin muun muassa tapaus Vornasesta.
Kansanedustaja Timo Vornanen erotettiin Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ampumisjupakan takia. Vornanen perusti omaa nimeään kantavan yhden hengen eduskuntaryhmän.
Vornasella ei tällä hetkellä ole juurikaan vaikutusvaltaa, arvioi MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
– Jos ei ole kunnon valiokuntapaikkoja ja yhden miehen ryhmä niin siinäpä sitä sitten istuskelee ja kuluttelee aikaa.
Vornasen valiokuntapaikat palautuvat nyt perussuomalaisille.
Tällä viikolla eduskuntatyöhön palannut Vornanen piti myös oman tiedotustilaisuuden tiistaina.
Ilta-Sanomien yhteiskuntatoimituksen esimies Hanna Vesala arvioi aamun Pöllöraadissa, että Vornanen olisi voinut tulla esiin ehkä hieman myötäsukaisemmin.
– Kyllähän hän tuli vähän takki auki siihen, että hän ei ollut mitään väärää tehnyt, ja sitten vielä edellisenä päivänä puolusti tätä, että hänen oli pakko ampua varoituslaukaus, Vesala kommentoi.
– Se olisi aika karua, jos Suomessa olisi jatkuvasti sellainen tilanne, että täällä kaikilla olisi taskuase ja olisi koko ajan pakko ampua, kun tulee vähän kinaa baarissa, Vesala jatkoi.
Lue myös: Eduskuntaan palannut Timo Vornanen puhui kannabiksesta: "Minut tuntevat tietävät, etten..."
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen pohti, että miten Vornanen on ajautunut tuollaiseen tilanteeseen.
– Miten tuollaiseen tilanteeseen voi ajautua, jos ikään kuin on kansan valitsema ja harkintakykyiseksi arvioitu henkilö.
Menikö Vornasta äänestäneiden itäsuomalaisten ääni nyt hukkaan? Vaikuttaako jupakka, jos Vornanen lähtee ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa? Katso koko keskustelu jutun alusta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää