Mainos

Time: Suomalainen Alan Wake vuoden paras peli, Angry Birds toinen

Suomalaisten videopelien maine leviää maailmalla. Amerikkalainen aikakauslehti Time on listannut viime vuoden parhaiksi videopeleiksi Alan Waken ja Angry Birdsin. Alan Wake on Remedy Entertainmentin selviytymis- ja toimintaseikkailupeli, Angry Birds taas on Rovio Mobilen käsialaa.

- Tuntuu tosi hienolta, että saadaan tunnustusta yhdeltä maailman isoimmasta ja ehkä arvostetuimmasta lehdestä, kuvailee Remedy Entertainmentin talousjohtaja Mika Reini.

Alan Wake on saanut kehuja erityisesti pelin tapahtumaympäristöstä ja Sami Järven käsikirjoittamasta tarinasta. Reini kertoo, että kehuja on tullut myös Petri Alangon säveltämästä musiikista.

Reini kuvailee pelin menestystä monen tekijän summaksi. Hän laskee, että yhteistyökumppaneineen peliä on ollut tekemässä kaiken kaikkiaan 150-200 henkeä.

- Time oli nostanut esille pelin vertauskuvallisuuden, mikä oli yksi niistä jutuista, minkä halusimmekin tehdä hyvin. Yksi vertauskuvallisista jutuista on pimeän ja valon välinen konflikti, joka toimii myös konkreettisena pelielementtinä, Reini kertoo.

Taloudellisesti Microsoft Game Studiosin Xboxille julkaisema peli on kuitenkin ollut pienoinen pettymys.

Muun muassa IPhonella ja iPadilla toimivan Angry Birdsin maksullista versiota on myyty jo 12 miljoonaa kappaletta. Yhdessä ilmaisversion kanssa peliä on ladattu lähes 50 miljoonaa kappaletta.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.