Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle

Tietosuojavaltuutettu on poistanut väliaikaisen kiellon siirtää Yango-taksipalvelussa kerättyjä henkilötietoja Venäjälle.

Tietosuojavaltuutettu kielsi henkilötietojen siirron väliaikaisesti elokuun alussa Venäjän uuden taksilainsäädännön voimaantulon vuoksi. Kiireellinen väliaikainen kielto annettiin venäläiselle internet-alan yhtiölle Yandex LLC:lle ja Hollannissa sijaitsevalle Ridetech International B.V.:lle. Molemmat valittivat tietosuojavaltuutetun määräyksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi vaatimuksen elokuun lopussa.

Tietosuojavaltuutetun silloisen tiedon mukaan lainmuutos olisi laajentanut merkittävästi Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n oikeutta saada taksitoiminnassa käsiteltäviä tietoja ja sitä olisi sovellettu myös Suomessa.

Saatujen selvitysten perusteella Venäjän uutta taksilainsäädäntöä ei kuitenkaan sovelleta taksien välitystoimintaan Suomessa.

Tutkintaa johdetaan Hollannissa

Taksipalvelun henkilötietojen käsittelystä vastaa Hollannissa sijaitseva Ridetech International B.V., joten johtavana valvontaviranomaisena Yangon henkilötietojen käsittelyn valvonnassa toimii Hollannin tietosuojaviranomainen. Tietosuojavaltuutetun toimisto ja Norjan tietosuojaviranomainen jatkavat yhteistyötä Hollannin tietosuojaviranomaisen kanssa ja osallistuvat Yangoa koskevien asioiden tutkintaan.

Tietosuojavaltuutetulla on toimivalta puuttua Ridetech International B.V.:n toimintaan Suomessa vain väliaikaisesti, mutta Hollannin tietosuojaviranomainen voi johtavana valvontaviranomaisena tehdä pysyviä päätöksiä sen henkilötietojen käsittelystä.

Yango-taksipalvelu toimii Euroopan talousalueella Suomessa ja Norjassa. Verkkosivujensa mukaan Yango-palvelu on ollut Suomessa käytössä pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Lue myös:

    Uusimmat