Taas tietokoneella? Henkikullallesi vaarallinen riskitekijä saattaa vaania lähempänä kuin luuletkaan – takapuolesi alla. Jatkuva tuolissa istuminen on nimittäin varsin tuhoisaa kropallesi.
Jos luet tätä artikkelia työpisteesi ääressä istuen – siis asennossa, jossa vietämme noin 8,9 tuntia per päivä – pysähdy hetkeksi ja kuulostele, miltä vartalossasi tuntuu. Särkeekö alaselkää? Tuntuuko takapuolessa ja reisissä pientä puutuneisuutta? Onko mieli muutenkin apea?
Nämä oireet ovat yleisiä – eikä se ole hyvä asia. Oireet saattavat johtua juuri siitä, mitä teet tälläkin hetkellä, siis istut. Useiden eri tieteenalojen, kuten epidemologian, molekyylibiologian ja fysiologian, tutkimukset ovat antaneet selkeitä viitteitä siitä, että istuminen on kansallinen terveysriski, jonka tuhoaviin vaikutuksiin edes säännöllinen liikunta ei tunnu purevan.
Mikrobiologi Marc Hamilton Missourin yliopistosta muistuttaakin, että istuminen vaikuttaa vartaloon aivan eri tavalla kuin käveleminen tai treenaaminen.
– Liikaa istuminen ei ole verrattavissa siihen, että liikkuisi liian vähän. Nämä toiminnot vaikuttavat kehoon aivan eri tavoin, Hamilton toteaa.
Seisoskelu ja käyskentely työpaikalla kunniaan
Ihmisistä onkin tullut todella lyhyessä ajassa täysin tuoliorientoituneita. Tilanne on huolestuttava: istuminen nimittäin tekee vartalolle todellista hallaa, ja erityisen pahaa tekee normaaleilla toimistotuoleilla istuminen.
Puuhastellessa ja seistessä tietyt ihmisen asentoon ja ryhtiin vaikuttavat lihakset aktivoituvat jatkuvasti. Ne toimivat matalatehoisesti ja niiden sisältämät entsyymit nappaavat rasvaa ja kolesterolia verestä. Kun istut, nämä lihakset ovat lepotilassa, ja entsyymien aktiivisuus tippuu 90–95 prosenttia jättäen rasvan lillumaan verisuoniin.
Sen lisäksi, että jatkuva istuminen toimistotuolilla jättää rasvan tukkimaan suoniasi, se muuttaa vartalosi asennon erittäin huonoksi. Toimistotuolissa istuminen rasittaa erityisesti selkää ja selkärankaa, joita ei ole luotu olemaan pitkiä aikoja istuvassa asennossa. Huonon asennon myötä rankaa tukevat lihakset heikkenevät, eikä asentoa ole helppo korjata siis jatkossakaan.
Ratkaisu ongelmaan saattaisi kuitenkin liikkumiseen ja seisoskeluun kannustavat työympäristöt. Asiantuntija huomauttaa, että toimistoon sijoitetut seisontadeskit ja erilaiset lepotuolit saisivat työntekijät liikkeelle, jolloin heidän vartalon hyvinvointinsa paranisi huomattavasti.
Lähde: Businessweek.com
(MTV3)
Uusimmat
-
23:18
NHL-hankinta tiskiin: Colorado Avalanche saa uuden suomalaispelaajan
-
23:01
Pikkuhuuhkajille karvas takaisku EM-karsinnassa – päätöskierroksella huimat panokset
-
22:48
Scholz vakuutti Zelenskyille Saksan tukevan Ukrainaa – yksi toive ei kuitenkaan toteutunut
-
22:45
Rallin mestaruustaisteluun uusi käänne – FIA puuttui yllättäen peliin
-
22:40
Nyt meni tunteisiin! Härski temppu tuotti pelirangaistuksen SM-liigssa – Sport-fanien raivoisa reaktio tallentui kuviin
-
22:14
Lentokoneessa syttyi tulipalo Tukholman Arlandassa
-
22:12
Yksi yhteistyö pian päätökseensä SM-liigassa? Umpeutuminen edessä
-
22:05
Kiekko-Espoo ohitti Tapparan, kriisiseuralle taas tappio – näin perjantain SM-liigakierros eteni
-
22:05
Huippumalli Emily Ratajkowski julkaisee yhteiskuvia poikansa kanssa – yksi otoksista herätti kohun
-
22:02
Halli hiljeni täysin Espoossa – Tappara-tähti kärvisteli tuskissaan
-
21:42
Aleksander Barkovin loukkaantumisesta kerrottiin uutta tietoa
-
21:30
Panssarijääkäri pohti naispuolisen esihenkilönsä raiskaamista sotatilanteessa – oikeus piti naisvihamielisenä
-
21:20
Osallistujien armoton kilpailuvietti yllättää Amazing Race -ohjelmassa – Töllötuomarit ihmeissään
-
21:19
Tukkapölly SM-liigassa – "Ensimmäinen kerta näissä peleissä, joissa olen saanut kunnian"
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
Lataa lisää