Tiesitkö? Isänpäivä hyväksyttiin almanakkaan vasta 1987
Liput nousevat salkoon isien kunniaksi ja muistoksi jälleen tänään.
Isänpäivää vietetään aina marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen.
Isänpäivää vietto on tullut Pohjoismaihin Yhdysvalloista. Ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat päivää juhlittavaksi kaikissa Pohjoismaissa vuonna 1949. Koska äitienpäivää juhlitaan keväällä, päätettiin isänpäivää juhlia syksyllä samaan aikaan kaikissa Pohjoismaissa.
Isänpäivä ehti olla merkittynä Yliopiston almanakkaan 1970-1972, mutta ilman Helsingin yliopiston lupaa, joten se poistettiin. Vakiintuneena juhlapäivänä isänpäivä hyväksyttiin almanakkaan vuonna 1987.
Miksi ei myös isänpäivä?
Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa vietettiin ensimmäistä kertaa muistopäivää isien kunniaksi vuonna 5. heinäkuuta 1908. Muistopäivää vietettiin kirkossa joulukuussa 1907 tuhoisassa hiilikaivosräjähdyksessä kuolleiden 362 miehen muistoksi.
Seuraavana vuonna nainen nimeltään Sonora Louise Smart Dodd alkoi ajaa isille omaa muistopäivää kuunneltuaan kirkossa äitienpäivämessua Spokanessa, Washingtonissa.
Koska äidit olivat vain paria vuotta aiemmin saaneet oman päivänsä, miksei isiä voitu myös juhlia, Dodd mietti. Hänen äitinsä oli kuollut synnytykseen ja isä oli leskeksi jäätyään kasvattanut kuusi lasta yksin.
Ensimmäistä osavaltion laajuista isänpäivää vietettiin Washingtonin osavaltiossa 19. heinäkuuta 1910, josta se hitaasti levisi koko Yhdysvaltoihin. Vuonna 1924 Yhdysvaltain presidentti Calvin Coolidge suositteli osavaltioita tunnustamaan isänpäivän juhlapäiväksi.
Uusimmat
-
00:29
Kylian Mbappe pelasti Pariisin tuskasta – jättilohkon panokset kasautuivat hurjalla tavalla, Barcelona marssi jatkopeleihin
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
Lataa lisää