Tie sortui samassa kohdassa myös viime syksynä.
Keski-Suomessa Keuruulla on sortunut tie koko leveydeltään. Yksi ihminen on loukkaantunut lievästi, kerrotaan Keski-Suomen pelastuslaitokselta STT:lle.
Virtaintiellä eli Valtatie 23:lla Haapamäellä tie sortui myös viime syksynä päällystystöiden yhteydessä. Nyt sama sortumakohta sortui uudelleen toisen kaistan puolelta, kertoo Keski-Suomen ely-keskus tiedotteessa.
Sortuma sattui tällä kertaa pohjatutkimuksiin liittyvien kairausten yhteydessä. Loukkaantunut on keskuksen mukaan työmaaurakoitsijan työntekijä.
