THL: Nuorten tupakointi vähentynyt – kannabis lisääntynyt
Kouluterveyskyselyn mukaan tupakoimattomien nuorten osuus on kasvanut selvästi 2000-luvun aikana. Vuoden 2011 kyselyssä hieman alle puolet peruskoululaisista ja lukiolaisista sekä noin neljäsosa ammattiin opiskelevista ilmoitti, ettei ole tupakoinut koskaan. Sen sijaan kannabiskokeilut ovat lisääntyneet merkittävästi.
– Tupakointikokeilujen ja päivittäisen tupakoinnin osalta myönteinen kehitys näyttää sen sijaan pysähtyneen viime vuosiin, Kouluterveyskyselyn johtaja Riikka Puusniekka kertoo.
Tällä hetkellä 15 prosenttia peruskoulun yläluokkalaisista, 9 prosenttia lukiolaisista ja lähes 40 prosenttia ammattiin opiskelevista tupakoi päivittäin. Tupakan ostamista pidettiin selvästi vaikeampana kuin vuosituhannen alussa, mutta se oli edelleen melko yleistä: puolet yläkouluikäisistä oli sitä mieltä, että tupakkaa on helppo ostaa.
Kyselyn tulokset osoittavat, että oppilaitoksissa määrätietoisesti tehty savuttomuuden edistämistyö sekä 2010 voimaan astuneet tupakkalain uudet säädökset ovat kantaneet hedelmää. Nykyään on kokonaan kiellettyä tupakoida perusopetusta, lukio-opetusta sekä ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten sisätiloissa ja oppilasasuntoloissa sekä niiden käytössä olevilla ulkoalueilla oppilaiden iästä riippumatta. Kielto koskee niin oppilaita, henkilökuntaa kuin täysin ulkopuolisiakin henkilöitä.
Alkoholia vähemmän, kannabista enemmän
Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on vähentynyt 2000-luvun alkuvuosista sekä peruskoululaisilla että lukiolaisilla. Myös säännöllinen humalaan juominen on nyt harvinaisempaa kuin vuosituhannen alussa, lukiolaistyttöjä lukuun ottamatta. Täysin raittiiden nuorten osuus on sekin kasvanut.
Vuoden 2010 kyselyssä näkyi merkittävä kannabiskokeilujen lisääntyminen. Tänä vuonna muutos ei ollut yhtä suuri. Vaihtelua selittää se, että tämän vuoden kyselyyn ei vastattu pääkaupunkiseudulla, missä kokeilujen määrä on kasvanut eniten. Nyt marihuanaa tai hasista kertoi kokeilleensa vähintään kerran elämänsä aikana 6 prosenttia yläluokkalaisista, 10 prosenttia lukiolaisista ja 18 prosenttia ammattiin opiskelevista. Huumeiden arkipäiväistyminen näkyy myös muissa kyselyn vastauksissa. Nuorten tuttavapiiriin kuului aiempaa yleisemmin joku, joka oli kokeillut huumaavia aineita tai tarjonnut niitä heille. Myös huumeiden hankintaa pidettiin nyt helpompana kuin ennen.
THL/ MTV3
Uusimmat
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää