THL aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä.
Neljännestä koronarokoteannoksesta hyötyvät eniten 80 vuotta täyttäneet riskiryhmäläiset, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisemasta selvityksestä.
THL analysoi neljännen koronarokotteen vaikuttavuutta 60 vuotta täyttäneillä riskiryhmiin kuuluvilla ja kuulumattomilla kolmessa erilaisessa epidemiatilanteessa.
Analyysissä selvitettiin rokottamisen vaikuttavuutta niin sanotun NNV-luvun avulla. NNV-luku on arvio siitä, kuinka monta ihmistä pitäisi rokottaa neljännen kerran, jotta voitaisiin estää yksi erikoissairaanhoitoa vaativa koronatapaus kuukauden sisällä neljännestä annoksesta.
– NNV-luku kaksinkertaistuu, kun tartuntojen määrä puolittuu yhteiskunnassa. Rokotusten vaikuttavuus siis pienenee merkittävästi, kun tartunnat vähentyvät, THL:n asiantuntijalääkäri Eero Poukka kertoo tiedotteessa.
– Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että jos tartuntojen määrä alkaa voimakkaasti lisääntyä, neljännen rokoteannoksen antaminen myös nuoremmille ikäryhmille voi olla perusteltua, Poukka jatkaa.
Lue myös: Euroopan viranomaiset suosittelevat neljänsiä koronarokotteita yli 60-vuotiaille
Rokotusten laajentamista suositellaan loppukesästä
THL aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä. Viime viikolla julkaistun ennakkotiedon mukaan THL tulee suosittelemaan neljänsiä koronavirusrokotteita jaettavaksi yli 60-vuotiaille ja koronan riskiryhmiin kuuluville 12–59-vuotiaille syyskuun alusta lähtien. Lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa.
– Alle 60-vuotiailla terveillä on edelleen hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan, vaikka rokotteiden suojateho hieman laskisikin, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek muistuttaa tiedotteessa.