THL: 81 koronaviruspotilasta taistelee hengestään Suomessa tehohoidossa

11:44
Suomalaistutkijoilta huonoja uutisia: Yskäisyn levittämät pisarat selviävät ilmassa jopa minuutteja – turvaväliin ei voi luottaa

Suomessa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa 228 ihmistä, joista tehohoidossa 81, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Tautiin on kuollut THL:n mukaan Suomessa kaikkiaan 27 ihmistä. Eilen kuolleita kerrottiin olevan 28, mutta THL:n mukaan yhden erityisvastuualueen ilmoituksessa oli laskentavirhe.

THL tiedotti aiemmin tänään, että Suomessa on todettu nyt 2  176 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä oli kasvanut eilisestä 249 tartunnalla, eli päivässä oli tapahtunut suuri hyppäys.

Luvuista eivät kerro pahenemisesta

Eilen laboratoriovarmistettujen koronavirustartuntojen määrä kohosi lauantain lukemista 45:llä.

– Nyt kirjatusta tartuntamäärän kasvusta ei voida päätellä, että koronaepidemia olisi pahentunut Suomessa. Maanantaina julkaistussa vuorokauden tartuntaluvussa on erittäin todennäköisesti mukana viikonlopulta perjantain, lauantain ja sunnuntain tartuntoja, sanoi ylilääkäri Hanna Nohynek THL:ltä STT:lle aamupäivällä.

Nohynekin mukaan noussut tartuntaluku kertoo myös siitä, että koronatartuntojen testauskapasiteetti on Suomessa kasvanut.

– Ihmiset hakeutuvat nyt entistä enemmän testeihin, kun he ovat kuulleet lisääntyneistä testausmahdollisuuksista.

THL on jo aiemmin todennut, että koronaviruksen tartuntojen raportoinnissa saattaa ilmetä etenkin viikonloppuisin viivettä.

Viikonloppuna THL arvioi, että tartuntakäyrät näyttävät Suomessa tasaisilta ja valtiovallan asettamat rajoitukset vaikuttavat purevan.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja