Therese Johaug otti omansa Pekingin talviolympialaisten maastohiihdossa, kun hän juhli kolmella matkalla kultamitalia. Nelinkertainen olympiavoittaja Gunde Svan ymmärtää huolen Johaugin puhtaudesta.
LUE MYÖS: Norjan tv:n asiantuntija syytti Therese Johaugia likaisesta pelistä – Jari Isometsältä täystyrmäys: "Sama kuin jääkiekossa sanoisi, että.."
LUE MYÖS: Therese Johaug hämmentyi kilpakumppanin sähköisestä apuvälineestä – "Ovatko ne edes sallittuja?"
Johaugilla jäi neljä vuotta sitten väliin olympiamatka Pyeongchangiin dopingista aiheutuneen 18 kuukauden kilpailukiellon vuoksi. Näytteestä löytyi anabolista steroidia Clostebolia. Johaugin mukaan hän sai ainetta vahingossa itseensä huulirasvasta.
Pekingin kisoissa Johaug voitti kultaa yhdistelmäkisassa sekä 10 ja 30 kilometrin kilpailuissa. Johaugin historia nousi puheenaiheeksi Ruotsin Discoveryn studiossa.
– Hän on saanut kunnon tuomion ja se ei ollut liikaa, sen verran hänen tuli saada. Huipputason hiihdossa ja urheilussa on kyse rajalla olemisesta. Hän on mennyt yli siitä, saanut siitä tuomion ja se toimii, Svan totesi.

