Teurastamosta uusi Helsingin ruokakulttuurin keskittymä

Helsingin Kalasatamassa puhalletaan henkiin suomalaista ruokakulttuuria. Kaupungin vanhan teurastamon alueelle suunnitellaan ruoka-alan keskittymää, jossa toimisi useita lähiruokaa myyviä pienliikkeitä ja ravintoloita sekä opetuskeittiöitä.

Tänään vietetään alueen ensimmäisen yleisölle avatun rakennuksen, Kellohallin, avajaisia. Kellohalli toimii Helsingin design-pääkaupunkivuoden ruoka- ja muotoilutapahtumien pitopaikkana.

Tähän asti Kalasataman vanhan teurastamon alueella on toiminut lähinnä elintarvikkeiden tukkumyymälöitä. Nyt alue on tarkoitus avata myös tavallisten kaupunkilaisten käyttöön ja vähittäismyynnille.

– Emme tee niin sanottua valmista kauppakeskusmallia, vaan haistellaan ja tunnustellaan ja tehdään pikku hiljaa sen näköinen paikka kuin lähialueen asukkaat ja ruoka-alan harrastajat haluavat tästä, kertoo hankkeen puuhamiehenä oleva Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori.

Yrityksiä yksi kerrallaan

Alueella toimii vasta kourallinen ravintoloita ja pienliikkeitä, kuten pari lihakauppaa, Kellohallin ravintola ja kenties Suomen ainoa suomalaista tuorepastaa myyvä erikoisliike. Avauspäivänä Pasta Factory Helsinki -liikkeessä kävi kuhina, ja ihmisiä muodostui pienen liikkeen tiskin taakse suorastaan jonoksi asti.

– Kyllähän tällainen liike voisi olla aivan hyvin keskustassa. Tässä on vain se juttu, että pystymme täällä tekemään tuossa seinän takana tässä puodin puolella myymämme tuorepastat, kertoo Heikki Luostarinen, Pasta Factory Helsingin toinen perustajajäsen. Kaikkien alueella toimivien yritysten idea on tuottaa tuotteensa mahdollisimman lähellä. Esimerkiksi yksi alueelle tulevista lihakaupoista perustaa oman ravintolan, jonka lihat tulevat omasta leikkaamosta.

Myyjiä tulee vähitellen lisää. Ensi kevääseen mennessä myyjien määrä on lisääntynyt nykyisestä neljällä. Teurastamon rakennuksia on tarkoitus muuttaa vähitellen liiketiloiksi, valmista pitäisi olla noin viiden vuoden päästä. Kehittyvään kaupunkitilaan voi kuitenkin vaikuttaa itse.

– Tarkoituksemme on, että ihmiset voisivat tulla tänne viettämään aikaa ja vaikka grillailemaan tuonne pihalle. Täällä voi järjestää erilaisia tapahtumia ja kyläjuhlia, kertoo toimitusjohtaja Taulavuori.

– Tavoitteenamme on, että parin vuoden päästä, kun kaveriporukka aikoo viettää rennon illan, heille tulee ensimmäisenä mieleen vanhan teurastamon alue.

Se on kova tavoite. On mielenkiintoista nähdä, miten kaupunkilaiset ottavat uuden ruokakulttuuriin keskittyvän alueen vastaan ja omakseen. Asiakaspotentiaalia ainakin riittää, kun Kalasatamaan rakennettavat asuinalueet saadaan valmiiksi.

Katso Jussi Karhusen juttu (1.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat