Terroriteon tuomio: Turun puukottajan vaihtelevat kertomukset vaikeuttivat puolustuksen toimintaa

Turun puukottaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen 2:26

Oikeus päätti Turun puukotuksen oleen terrori-isku. Puukottaja Abderrahman Bouanane oli kirjallisessa vastauksessaan myöntänyt teon tappoina ja tapon yrityksinä.

Puolustuksen työtä vaikeutti oikeudenkäynnissä se, että Bouananen kertomus on vaihtunut useita kertoja.

Puolustus vetosi muun muassa siihen, että ensimmäisten uhrien jälkeen syytetyn oli tarkoitus vain paeta paikalta. Syytetty itse kuitenkin pyysi jo ensimmäisenä istuntopäivänä puolustusasianajajansa yllätykseksi puheenvuoron ja sanoi, että hänen oli tarkoitus paeta, piiloutua ja jatkaa veritekoja myöhemmin.

Väitti Ruisrock-festivaalia kohteekseen

Myöhemmin varsinaisessa kuulemisessaan Bouanane kertoi uutena tietona oikeudessa, että aikoi aluksi iskeä Ruisrock-festivaalille. Oikeus ei pitänyt Isisin sotilaana itsensä esittäneen miehen kertomusta luotettavana tältä osin.

Kuulemisessaan syytetty kertoi myös, että ainoastaan ensimmäinen joukkopuukotuksen uhreista oli valikoitu.

– Ensimmäinen (uhri) oli valikoitu, mutta muut eivät olleet. Päätös ensimmäisestä uhrista syntyi selän takana (paikan päällä), Bouanane kertoi.

Puolustusasianajaja Kaarle Gummerus vetosi myös käännösvirheeseen laissa. Hänen mukaansa terroririkosten tunnusmerkistö ei täyty, koska käännösvirheen vuoksi laissa puhutaan vahingon aiheuttamisesta valtiolle esimerkiksi maan sijaan. Tämä tarkoittaisi, että teko pitäisi kohdistaa viranomaisiin tai valtiokoneistoon.

Lue myös:

    Uusimmat