Terrori-iskuista toipuva Sri Lanka äänestää presidentistä – vastakkain kuolemanpartioista syytetty "Terminaattori" ja ilmaisia kuukautissuojia lupaava murhatun presidentin poika

Pääsiäisen verisistä terrori-iskuista toipuvassa Sri Lankassa järjestetään tänään presidentinvaalit, joiden osa srilankalaisista pelkää johtavan paluuseen menneisiin, synkkiin aikoihin.

Vaaleissa on ennätysmäiset 35 ehdokasta, mutta kisa käydään kahden ennakkosuosikin, Sajith Premadasan ja Gotabhaya Rajapaksan välillä.

– Kaikkien kannattaa pelätä, mitä tapahtuu, jos Gotabhaya Rajapaksasta tulee presidentti. Siitä tulee hyvin vaikeaa esimerkiksi journalisteille ja kaikenlaisille toisinajattelijoille, tutkija Paikiasothy Saravanamuttu varoittaa.

Perheensä "Terminaattoriksi" kutsuma 70-vuotias Gotabhaya Rajapaksa on entisen presidentin Mahinda Rajapaksan pikkuveli. Mahinda Rajapaksa johti Sri Lankaa vuosina 2005–2015. Gotabhaya Rajapaksa toimi hänen puolustusministerinään.

Monille srilankalaisille Rajapaksat ovat sankareita, koska heidän johdollaan Sri Lankan armeija murskasi vuonna 2009 tamilisissien kapinan ja lopetti liki 40 vuotta kestäneen ja 100  000 ihmisen hengen vaatineen sisällissodan saarivaltiossa.

Ihmisoikeusjärjestöjen näkemys veljeksistä on kuitenkin synkempi. Rajapaksojen määräämä armeijan operaatio tamileja vastaan oli armoton, ja sisällissodan viimeisinä kuukausina noin 40  000 tamilisiviiliä tapettiin. Mahinda Rajapaksa on kiistänyt, että yksikään sotilas olisi syyllistynyt surmiin.

Vielä sodan jälkeen Gotabhaya Rajapaksan on syytetty johtaneen salaista yksikköä, jonka kuolemanpartiot sieppasivat ja tappoivat tamilisissejä, Rajapaksojen poliittisia vastustajia ja journalisteja. Hän on kiistänyt syytökset.

– Miksi puhutte koko ajan menneisyydestä? Kysykää tulevaisuudesta. Haluan olla Sri Lankan tulevaisuuden presidentti, joten parempi että tekin keskitytte tulevaisuuteen, hän sanoi lehdistötilaisuudessa vaalikampanjan aikana.

Muslimit huolissaan Rajapaksan voitosta

Asiantuntijat arvioivat, että jos Gotabhaya voittaa vaalit, hän todennäköisesti nostaa veljensä pääministeriksi. Rajapaksojen klaanin paluu valtaan aiheuttaa pelkoa erityisesti Sri Lankan muslimivähemmistössä, joka on ollut muutenkin ahtaalla pääsiäisen terrori-iskujen jälkeen.

Ääri-islamistiset terroristit tappoivat yhteensä yli 250 ihmistä muun muassa hotelleihin ja kirkkoihin kohdistuneissa iskuissa. Iskujen jälkeen monet muslimien omistamat yritykset joutuivat kostohyökkäysten kohteiksi.

Gotabhaya Rajapaksa on nimennyt ääri-islamismin vastaisen taistelun yhdeksi tärkeimmistä vaalilupauksistaan. Hänet on myös liitetty radikaalien buddhistimunkkien ryhmään, joka pitää vähemmistöjä uhkana. Sri Lankan väestöstä enemmistö, noin 70 prosenttia, on buddhalaisia. Muslimeja on noin kymmenen prosenttia.

Länsimaat ja Intia ovat huolissaan siitä, että Rajapaksojen johdossa Sri Lanka lähenisi jälleen Kiinaa. Mahinda Rajapaksan kaudella Kiina antoi maalle miljardilainoja ja Sri Lanka jopa päästi kiinalaiset sukellusveneet satamiinsa.

Naisten puolustamisesta pilkkaa

Gotabhaya Rajapaksan haastaja Sajith Premadasan, 52, tulee myös poliittisesti vaikutusvaltaisesta perheestä. Hänen isänsä on Sri Lankan entinen presidentti Ranasinghe Premadasa, joka salamurhattiin vuonna 1993.

Sri Lankan valtapuoluetta UNP:tä edustavalla Premadasalla ei ole kilpakumppaninsa kaltaista menneisyyden taakkaa. Viime vuodet hän on istunut hallituksessa asumisesta ja rakentamisesta vastaavana ministerinä.

Kampanjassaan Premadasan on luvannut taistella huumeita, korruptiota ja "uskonnollista ääriajattelua" vastaan. Yksi hänen aloitteistaan on kuitenkin noussut otsikoihin yli muiden.

Premadasan ajaa ilmaisten kuukautissuojien jakamista naisille. Sri Lankan väestöstä suuri osa elää köyhyydessä, eikä heillä ole varaa kuukautissuojiin. Vuonna 2015 tehty Sri Lankan hallituksen ja YK:n lastenjärjestön Unicefin tutkimus paljasti, että murrosikäisistä tytöistä yli puolet joutui jäämään koulusta kotiin kuukautisten takia.

Konservatiivisessa valtiossa kuukautisista ei ole tapana puhua, ja Premadasan on joutunut sosiaalisessa mediassa suoranaisen pilkan kohteeksi.

– En aio kaihtaa tätä keskustelua. Jos olemme tosissamme naisten voimauttamisen suhteen, tämä on perusasia, josta voimme aloittaa. Kunnes kustannustehokkaita vaihtoehtoja löytyy, lupaan naisille ilmaiset kuukautissuojat, hän tviittasi.

Sri Lankan vaaleissa on noin 16 miljoonaa äänioikeutettua. Tuloksia odotetaan huomisen puolella.

Lue myös:

    Uusimmat