Terhi Panulalle Ida Aalberg -palkinto

Kansallisteatterin näyttelijä Terhi Panulalle on myönnetty Suomen merkittävin näyttelijälle annettava yksityinen tunnustus: Ida Aalberg -palkinto. Palkinto on 15 000 euroa. Terhi Panula on ollut kiinnitettynä Kansallisteatteriin vuodesta 1980. Pitkä ura on huipentunut kolmeen viimeisimpään rooliin näytelmissä Poltto, Pitkän päivän matka yöhön ja Musta purje, valkea purje.

Perusteluiden mukaan ne tarjoavat hyvän näkymän Panulan näyttelijäntyöstä: "lämmöstä ja lujuudesta, taidosta annostella arkista, ylevää ja aistillista sekä kyvystä liikkua keveyden ja painavuuden välillä. Tämä dynamiikka korostuu erityisesti liikuttaessa ihmisen eri ikäkausissa. Kaikissa on myös problematiikkana äidinrakkauden taistelu vihan, epätoivon ja epäluulon kanssa".

Nuoren näyttelijän tunnustuksen, 7 000 euroa, sai Ylermi Rajamaa ( s.1981), joka on näytellyt muun muassa Kansallisteatterissa, Ryhmäteatterissa ja Q-teatterissa. Raadin mukaan hänessä on "monipuolista osaamista ja näyttämökarismassa poikkeuksellista vilpittömyyttä, joka voittaa puolelleen".

Ida Aalberg -mitali elämäntyöstä luovutettiin Kurt Nuotiolle, joka aloitti uransa 1960-luvun alussa. Hän on toiminut ohjaajana ja teatterijohtajana, opettajana ja käsikirjoittajana eri puolilla Suomea. Raati kehuu Kurt Nuotiota ohjaajan perikuvaksi: "kaikkiruokaiseksi kaikkien tyylilajien taitajaksi, jonka ohjauksessa syntyy niin tragedia kuin musikaali - aina yhtä inspiroituneesti ja yleisöä arvostaen".

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat