TeliaSonera luopuu Tele Finland -halpaliittymistä

Vanhat Tele Finland -liittymät jatkavat toimintaansa, mutta uusien liittymien myynti loppuu huomenna.

TeliaSonera lopettaa huomenna Tele Finlandin matkapuhelinliittymien myynnin. Johtaja Esa Rautalingon mukaan päätös merkitsee rajun hintakilpailun päättymistä ainakin Soneran osalta.

-Se polku on kuljettu loppuun, Rautalinko sanoi perjantaina.

Tele Finland on Soneran halpabrändi, joka on kilpaillut hinnoilla muun muassa Elisan Kolumbuksen kanssa. Kilpailu on painanut Rautalingon mukaan puhelujen hinnat Euroopan alhaisimmiksi eikä niiden alentamiseen ole enää mahdollisuuksia.

Hän väitti, että tutkimusten mukaan kuluttajatkin toivovat mieluummin vanhojen asiakkaiden palkitsemista kuin uusien asiakkaiden haalimista entistä alemmilla hinnoilla.

TeliaSonera on jo ehtinyt kertoa omien Sonera-liittymiensä hintojen korotuksista. Muut operaattorit eivät ole reagoineet, eikä Rautalinko halunnut arvioida kilpailijoiden toimia.

Hänen mukaansa hintakilpailun rauhoittumisen taustalla on se, että palvelujen merkitys on nyt nousussa ja ala elää parhaillaan murrosvaihetta.

Vanhat liittymät jäävät ennalleen

Tele Finlandin vanhat liittymät jatkavat yhtiön mukaan toimintaansa entiseen tapaan ja niiden ehdot säilyvät ennallaan. Kun vanhat, pisimmillään vuoden mittaiset sopimukset päättyvät, asiakkaat voivat halutessaan ottaa Soneran liittymän.

Vajaat kaksi vuotta sitten toimintansa aloittaneella Tele Finlandilla on Rautalingon mukaan useita satoja tuhansia asiakkaita, mikä on enemmän kuin Soneran alun perin asettama tavoite.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat