Tela: Työeläkevarat kasvoivat viime vuonna 6 miljardia euroa koronasta huolimatta

Työeläkevaroja oli vuoden lopussa yhteensä 221 miljardia euroa.

Työeläkevarat kasvoivat viime vuonna kuusi miljardia euroa, vaikka korona runteli Suomen taloutta, kertoo Työeläkevakuuttajat Tela. Telan mukaan loppuvuosi oli elpymistä pandemian viime keväänä aiheuttamasta laskusta.

Työeläkevaroja oli vuoden lopussa yhteensä 221 miljardia euroa. Osakesijoitusten ja osaketyyppisten sijoituksien osuus nousi yli puoleen kaikista sijoituksista osakekurssien kohoamisen myötä.

– Työeläkesijoituksille vuosi oli lopputulokseltaan kohtuullisen hyvä, kun ottaa huomioon koronan aiheuttaman suuren notkahduksen rahoitusmarkkinoilla sekä rajoitukset elinkeinoelämässä ja ihmisten arjessa, arvioi Telan analyytikko Kimmo Koivurinne tiedotteessa.

Hänen mukaansa viime vuosi oli työeläkesijoituksille vuoristorata. Eläkevarat jatkoivat viimeisellä vuosineljänneksellä elpymistään koronapandemian aiheuttamasta jyrkästä laskusta. Viimeisellä neljänneksellä saavutettiin koronaa edeltävää taso, ja vuosi päättyi varojen kasvuun.

Sijoitusmarkkinoiden romahduksessa maaliskuussa varat supistuivat muutamassa viikossa 215 miljardista 193 miljardiin. Loppuvuoden eli huhti–joulukuun aikana varat elpyivät 28 miljardilla yhteensä 221 miljardiin euroon.

– Työeläkevakuuttajat saavuttivat 4,6 prosentin reaalisen vuosituoton, mitä voidaan pitää hyvänä tuloksena koronavuodelta, Koivurinne kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat